Avoin kirje sivistyksen puolesta

Antiikin ajan sokea piste oli orjuus. Sen ihmisarvoa musertavaa voimaa ei tunnistettu, koska orjuus oli normaali arkinen asia yhteiskunnassa. Onko meidän aikamme sokea piste vaivihkaa rapautuva sivistys, mikä ilmenee avarakatseisuuden puutteena, välinpitämättömyytenä sekä kapeana käsityksenä siitä, mikä elämässä on tavoittelemisen arvoista? Sivistynyt ihminen, elinvoimainen yhteiskunta ja vakaa talous muodostavat sen perustan jolle kestävyyden aikakausi rakennetaan.

Onnellisuus on tässä hetkessä koettua elämän täyteyttä ja iloa. Sitä voi tavoitella materiaalista, sosiaalista ja kulttuurista vaurautta lisäämällä. Viimeisten vuosikymmenten aikana käsitys hyvästä elämästä on kaventunut. Materiaalisen vaurauden maksimoinnista on muodostunut elämän tärkein päämäärä. Hyvää elämää tavoitellaan kuluttamista ja omistamista lisäämällä. Siitä on seurannut kiirettä, ihmisten välistä kilpailua ja ihmisarvon määrittymistä suoritusten perusteella. Sivistymättömän kapea käsityksemme hyvästä elämästä on johtanut siihen, että haluamme jatkuvasti uutta ja enemmän, vaikka perustarpeemme on jo tyydytetty.

Vaurastumisen maksimointi kaikin keinoin oli sotien jälkeisinä vuosina viisasta politiikkaa, joka irrotti Suomen köyhyydestä nopeasti. Kestävyyshaasteiden kanssa kamppailevassa maailmassa sama hyvinvoinnin tavoittelun malli ei enää toimi. Materiaaliset hyvän elämän tavoittelun keinot ovat kääntymässä elämän edellytyksiä tuhoaviksi ja ihmisen arvokkuutta musertaviksi hankkeiksi. Nykyisellä määrällisen lisäämisen politiikalla ajaudumme umpikujaan planeettamme rajojen tullessa vastaan. Taloutemme muuttuu yhä epätaloudellisemmaksi sen perustan hapertuessa.

Seuraavat vuosikymmenet ovat ihmisen historian merkittävimmät. Jos asetumme lasten lapsiemme asemaan, voimmeko olla aidosti ylpeitä siitä maailmasta, joka heille on jäämässä? Vastauksen varmuus kalvaa mieltä ja syö meiltä tämän hetken onnellisuuden eväitä. Toimintatapamme muistuttaa syöpäsolua. Taloudesta on kovaa vauhtia muodostumassa itseään vastaan kääntyvä apparaatti, joka on sokea markkinavirheille ja tuhoaa siten omat toimintaedellytyksensä. Jo yli 60 prosenttia elämää ylläpitävistä luonnon ekosysteemeistä on vahingoittunut tai kestämättömän käytön kohteena.

Ihmisen ajassa – antroposeenissa – tulevaisuus on meidän ihmisten käsissä enemmän kuin koskaan aikaisemmin, sillä meitä ihmisiä on paljon ja hyvän elämän tavoittelun tapamme ovat sekä yhdenmukaisemmat että kulutuskeskeisemmät kuin aikaisemmin. Lisäksi elämme yhä yksilökeskeisemmin korostamalla riippumattomuuttamme toisista ihmisistä.

Markkinaehtoistuneessa kulutusyhteiskunnassa erilaisuuden voima laimenee markkinoiden määrittämiin muotteihin. Ihminen taantuu kuluttajaksi. Tyytyväinen ihminen, joka tietää minkä verran materiaalista hyvää on riittävästi, mielletään edistyksen tulpaksi. Kohtelemme itseämme ja toisiamme hyödykkeinä aivan kuin olisimme esineitä. Samalla kun kilpailemme toisemme voimattomiksi, muuttuu ympäröivä todellisuus harmaaksi arjeksi, jossa mikään ei säväytä eikä mikään ole pyhää. Tällä tiellä meitä uhkaa turhautuminen ja merkityksettömyys, joka tuottaa silmittömiä tekoja ja pöyristyttävää välinpitämättömyyttä. Mitättömyyden kokemus on ihmisen pahin vihollinen.

Ajallemme on tyypillistä, että kasvottomat markkinat päättävät asioista, jotka ovat eettisiä kysymyksiä. Ruokitaanko nälkää näkevät lapset maapallomme rajallisilla pelloilla kasvavalla maissilla vai tankataanko maissista valmistetulla polttoaineella autot? Palkataanko vanhustenhoitoon vessaan saattava ihminen vai todetaanko, että ”sinulla on se vaippa, ei sinun vessaan tarvitse päästä?” Puhumme arvokkaan elämän tärkeydestä, mutta hyväksymme hiljaisesti, että päivittäin käyttämiemme hyödykkeiden valmistukseen liittyy pakkotyötä, ihmiskauppaa, vaarallisia työskentelyolosuhteita ja palkkoja, jotka eivät turvaa toimeentuloa. Työ ilman toimeentuloa on orjuutta.

On kysyttävä rohkeammin ja päättäväisemmin mistä elämässä oikein on kyse, mikä tekee elämästä elämisen arvoista? Mitkä asiat antavat syyn herätä uuteen päivään? Riittääkö elämän päämääräksi mahdollisimman hyvä taloudellinen pärjääminen vai olisiko tavoiteltava pontevammin jokaiseen aamuun merkitystä, kepeyttä ja iloa? Mitkä asiat ovat lopulta elämää kannattelevia – sellaisia, joiden puolesta toimimiseen kannattaa elämän parhaat voimat käyttää? Mitä tarvitaan enemmän ja mitä vähemmän hyvän elämän elämiseksi?

Elämän merkityksellisimmän asiat ovat aineettomia. Kokemus hyvästä elämästä – joka ilmenee tämän hetken täyteytenä – ei niinkään muodostu materiaalisen lisäämisen avulla vaan aineetonta pääomaa kartuttamalla. Ihmisen on sosiaalinen olento, jonka saa kukoistamaan toiset ihmiset. Pohjimmiltaan kyse on jokaisen ihmisen tarpeesta saada tunnustusta omasta arvokkuudesta. Kukoistamista voimistaa myös oman elämän kiinnittäminen johonkin itseä suurempaan, jolla on merkitystä luottamusta herättävän tulevaisuuden rakentamisessa. Tarvitaan myös määrätietoista puheiden ja tekojen välisen kuilun kaventamista. Koettu hyvinvointi, itsearvostus ja itsekunnioitus lisääntyvät siitä, että ihminen asettuu jokapäiväisillä valinnoillaan osaksi ratkaisuja ongelmien vahvistamisen sijaan.

Vastuullisen maailmasuhteen merkitys korostuu nykyajassa. Huolenpidon piirin määrätietoinen laajentaminen saa aikaan sellaista elämän kukoistamista, joka antaa syyn katsoa peiliin ylpeyttä kokien. Samalla oma kokemuskenttä laajenee. Uudet havaitsemisen, ajattelemisen ja käyttäytymisen tavat ovat avain kokonaisvaltaisemman ja ehyemmän maailmankäsityksen omaksumiseen. Kokonaisvaltainen vastuu hyvästä tulevaisuudesta edellyttää systeemiseen ymmärrykseen perustuvaa maailman hahmottamista. Kaiken olevaisen välillä on keskinäisriippuvuus. Suklaansyöjän naapurit asuvat päiväntasaajalla. Ihmisen kulttuuri ja luonto ovat lähtökohdiltaan enemmän samanlaisia kuin erilaisia.

Luottamusta herättävän tulevaisuuden rakentamiseksi on vaadittu tekemään uhrauksia. Maapallomme elämän edellytysten turvaaminen ja onnellisuuden tavoittelu voidaan kytkeä toisiinsa. Olemassaolon ihannetta laajentamalla on mahdollista vapauttaa käyttöön ihmisen täysi potentiaali, joka turvaa yhteiskunnan elinvoimaisuutta. Luopumista ei tarvita jos pureudumme ihmisyyden ytimiin kysymällä miksi ihminen tekee sitä mitä tekee. Palaamme aineettomien asioiden äärelle. Subjektiivisen hyvinvoinnin – onnellisuuden – saavuttaminen edellyttää tavoitteen siirtämistä materiaalisista elämän päämääristä ihmistenvälisempiin ja altruistisempiin elämän päämääriin. Onnellisuuden lisääntyminen ei ole keneltäkään pois vaan siitä hyötyvät kaikki. ”Kädet pesevät toisensa” tavataan sanoa Etelä-Afrikassa.

Sivistys ammentaa ehtymättömistä lähteistä. Elämän kukoistamisen kannalta kaikkein oleellisinta pääomaa – sosiaalista ja kulttuurista vaurautta – voidaan lisätä loputtomiin. Henkisen, sosiaalisen ja kulttuurisen pääoman tavoittelu on samalla sekä itsekästä että epäitsekästä, sillä ne varmistavat kansakunnan ja luonnon elinvoimaisuutta. Ne puhuttelevat syvintä ihmisyyttä luomalla perustaa tämän hetken täyteydelle ja ihmisten välisen luottamuksen lisääntymiselle. Itsekkyyttä on se, että ei suostuta elämään ohi omaa elämää. Ei tyydytä määrittelemättömän arvokkaassa elämässä vähään.

Tarvitaan rohkeutta nähdä kauemmas ja pelottomuutta irrottautua vanhanaikaisesta hyvinvointiajattelusta, joka ei anna sitä mitä ihminen pohjimmiltaan tarvitsee. Siirtymä kestävyyden aikakaudelle laajentaa hyvinvoinnin perustaa siihen suuntaan, johon ihmiskunnan on oman etunsa vuoksi joka tapauksessa kuljettava: aineettoman immateriaalisen pääoman kartuttamiseen. Hyvän elämän tavoittelussa painottuu sosiaalinen vauraus tavaravaurauden sijasta. Sosiaalista vaurautta edustaa kokemus luottamuksesta, kunnioituksesta ja arvostuksesta, mikä eheyttää yhteiskuntaa liittämällä ihmisiä toisiinsa.

Kestävyyden aikakauteen siirryttäessä kulttuurista tulee talouden veturi. Omistamisen tilalle tulee käyttöoikeutta ja saatavuutta. Ilon, empatian ja osallisuuden kaltaista aineetonta pääomaa voimme yhdessä kasvattaa rajattomasti. Mahdollisuudet ovat äärettömät. Sen sijaan materian määrän lisäämiseen perustuva kapea edistysajattelu ajautuu umpikujaan, sillä vastassa ovat planeettamme rajallisuudesta johtuvat väistämättömät rajat.

By | 2016-01-08T14:26:05+00:00 2015-12-22|