Havahtuminen siihen, että kestävämmät, terveellisemmät ja yhteiskunnan vakautta edistävät elämäntavat eivät ainoastaan säästä yhteisiä resursseja ja ylläpidä yhteiskunnan eheyttä, vaan ne myös parantavat oman elämän laatua, antaa mahdollisuuden siirtyä tulevaisuuteen liittyvässä keskustelussa uhrautumispuheesta onnellisuuspuheeseen.
Vallalla olevan materiaalista hyvää painottavan hyvinvointikäsityksen oletuksena on, että vasta vähän enemmän riittää. Tästä on seurauksena se, että pakahdumme juostessamme nopeammin ja nopeammin saavuttamatta kuitenkaan päämääräämme.
On nähtävä pidemmälle ja laajemmalle. Subjektiivisen hyvinvoinnin jäljille päästään kiinnittämällä huomiota ei-materiaalisiin tekijöihin kuten ymmärretyksi tulemisen kokemuksiin ja mahdollisuuksiin toteuttaa itseä omana erityisenä persoonana. On löydettävä elämään sellaisia merkitysnäköaloja, jotka ehkäisevät tarkoituksettomuuden ja merkityksettömyyden kokemista ja latteuden leviämistä. Vallalla oleva kapea-alainen ja materiakeskeinen hyvinvointikäsitys ei tätä salli.
Ekososiaalinen hyvinvointiparadigma laajentaa hyvinvoinnin perustaa siihen suuntaan, johon ihmiskunnan on joka tapauksessa tulevaisuudessa tähdättävä: aineettoman immateriaalisen pääoman kartuttamiseen. Jos olemassaolemisen ihanteemme muuttuu henkisemmäksi, voimme siirtyä uhrautumispuheesta onnellisuuspuheeseen. Henkisen hyvinvoinnin lisääntymisellä kun ei ole lainkaan planetaarisia rajoja toisin kuin materiaalisen hyvinvoinnin lisäämisellä on. Kulttuurista tulee talouden veturi. Omistamisen tilalle tulee käyttöoikeutta ja saatavuutta.
Kestämättömän kehityksen ura kytkeytyy epäonnistuneeseen kehitysnäkemykseen – näkemykseen siitä, mitä ihminen tarvitsee elääkseen hyvää elämää. Epäonnistunut hyvinvointiparadigma on sosiaalisen konstruktion tulosta, minkä vuoksi se voidaan muuttaa ja korvata paremmalla. Se edellyttää lineaarisen joko-tai ajattelun sijasta sekä-että lähestymisen omaksumista ja nykyistä avarampaa ymmärrystä siitä kuinka asiat ja ilmiöt linkittyvät toisiinsa.
Ekososiaalisen hyvinvointiparadigman lähtökohtana on luonnon ekosysteemeiden, ihmisyhteisöjen ja talouden hierarkkinen suhde. Rajallisen maapallon puitteissa toimittaessa yhteiskuntaa ei voi rakentaa ajallemme tyypillisten lyhytnäköisten talouden vaatimusten varaan, sillä se koituu loppujen lopuksi taloudenkin tuhoksi. Ilman toimivaa biosfääriä ei voi olla ihmistä ja ilman ihmisyhteisöjä ei voi olla taloutta.
Talous on ihmisen väline hallita mahdollisimman viisaasti rajallisia resursseja. Markkinoiden ensijainen tehtävä on turvata perustarpeiden tyydyttyminen kaikille ihmisille. Luottamusta herättävän talouden perusta on ekososiaalinen: luonnon elinvoiman säilymisen osalta ekologinen ja ihmisoikeuksien mahdollisimman täyden toteutumisen suhteen sosiaalinen.
Systeemisen ymmärryksen perusteella on selvää, että ilman toimivia luonnon ekosysteemipalveluja ei elämä planeetallamme ole mahdollista. Ihminen joutunee jo lähitulevaisuudessa itse tuottamaan luonnon tähän asti ilmaiseksi tarjoamia palveluja kuten hyönteisten pölytyspalveluja ja kalaston uusiutumispalveluja, sillä ilman toimivaa ravinnontuotantosysteemiä sivilisaatio kaatuu.
Luonnon mallin mukaiseen luonnonvarojen kiertoon pyrkiminen on rauhantyötä, sillä ilman sitä niukkenevien resurssien tulevaisuus lisää jännitteitä resurssien vähyyden uhatessa perustarpeidemme tyydyttämistä. Systeemisen ajattelun perusteella yhä selvempää on myös se, että fossiilisten energialähteiden hyödyntäminen on rikos ihmiskuntaa vastaan, sillä häiritsevän nopeasti muuttuva ilmasto vie elämän mahdollisuuksia yhä useammilta ihmisiltä ja kokonaisilta ihmisyhteisöiltä.
Uhrautumispuheesta onnellisuustekoihin siirtyminen on luontevinta jos onnistumme yhdistämään egoistisen ja altruistisen toiminnan motiiveita: subjektiivinen hyvinvointi lisääntyy samalla kun annamme tuleville sukupolville syyn olla meistä ylpeitä. Paikallisesti tuotetun kasvispainotteisen luomuruoan nauttiminen on esimerkki tällaisesta käyttäytymisestä. Siinä yhdistyvät erilaiset hyötynäkökulmat: kulutusvalintaan käytetty raha jää hyödyttämään paikallista yhteisöä, ravinto on omaa terveyttä edistävää ja kulutusvalinta ylläpitää luonnon monimuotoisuutta ja auttaa globaalin ruokaturvan toteutumista. Ravintoon liittyvä kulutusvalinta perustuu myös hyvin todennäköisesti todelliseen tarpeeseen eikä pelkästään haluun.