EDUCA-messut 26.1.2013. Puheenvuoron keskeiset teemat
Oletuksenani on, että miellämme onnellisuuden aristoteleeläisittäin elämän tärkeimmäksi päämääräksi. Onnellisuutta voi tavoitella kahta eri reittiä: joko materiaalista vaurautta tai sosiaalista vaurautta lisäämällä. 1970-luvun loppupuolella hyvän elämän tavoittelun tapa muuttui. Tärkeintä ei ole enää elämän kokeminen merkitykselliseksi vaan mahdollisimman hyvä taloudellinen pärjääminen.
Aristoteleen sokea piste oli naisten ja orjien surkea asema yhteiskunnassa. Onko meidän aikamme sokea piste hiljalleen rapautuva sivistys? Ajaudumme materiaalisen vaurauden tavoittelussa kilpailuun, jossa kohtelemme itseämme ja toisiamme hyödykkeinä. Ympäröivä todellisuus muuttuu harmaaksi arjeksi, jossa mikään ei säväytä eikä mikään ole pyhää. Kaiken mittarina on raha.
Sosiaalista sivistymättömyyttämme osoittaa esimerkiksi se, että laitamme elämäntyönsä yhteiskuntamme hyväksi tehneet vanhenevat ihmiset vaippoihin sen vuoksi, että vessaan saattavan työntekijän palkkaaminen vähentäisi vanhuspalveluyrityksen omistajilleen tuottamia voittoja. Niin ikään puhumme arvokkaan elämän tärkeydestä, mutta hyväksymme hiljaisesti, että päivittäin käyttämiemme hyödykkeiden valmistukseen liittyy pakkotyötä, ihmiskauppaa, vaarallisia työskentelyolosuhteita ja palkkoja, jotka eivät turvaa toimeentuloa.
Olemmeko myös ekologisesti sivistymättömiä, sillä käyttäytymisemme seurauksia tarkasteltaessa ei voi olla miettimättä sahaammeko poikki juuri sitä oksaa, jolla istumme. 60 prosenttia elämää ylläpitävistä luonnon ekosysteemeistä on vahingoittunut tai kestämättömän käytön kohteena.
Ekososiaalinen sivistys on inhimillisen kasvun kautta saavutettua ymmärrystä ihmisen vapauksista ja vastuista, jotka perustuvat riippuvuuteen luonnosta ja toisista ihmisistä. Kestävä hyvinvointi on mahdollista, mikäli hyvän elämän tavoittelu painottuu sosiaalisen vaurauden varaan tavaravaurauden sijasta. Sosiaalista vaurautta edustaa kokemus luottamuksesta, kunnioituksesta ja arvostuksesta. Se on sitä, mitä meistä jokainen pohjimmiltaan haluaa, sillä väitän, että unelmanamme on saada tunnustusta omasta arvokkuudestamme.
Talouden järjestäytymisessä ekososiaalinen sivistys johtaa kohden jakamistaloutta ja osallisuustaloutta. Käytännössä kyse on siitä, että yritys toimii entistä enemmän sen yhteiskunnan parhaaksi, jossa se vaikuttaa. Esimerkiksi brittiläisen John Lewis -kauppaketjun omistaa 100 prosenttisesti sen 81 000 työntekijää. Yritys on jakanut viime vuosina 1-2 kuukauden palkkaa vastaavan osingon kaikille omistajatyöntekijöilleen.
Ekososiaaliseen sivistysyhteiskuntaan siirtyminen tarkoittaa myös oman käyttäytymisen seurausten nykyistä parempaa tiedostamista. Jokainen arkinen valinta ylläpitää sitä systeemiä, johon se meidät liittää. Ekososiaalisesti sivistynyt kysyy itseltään esimerkiksi millaiseen ihmisten, raaka-aineiden ja voimaloiden ketjuun liitän itseni sytyttämällä valot huoneeseeni? Ekososiaalisessa sivistysyhteiskunnassa jätteet ja päästöt ovat osoitus virheellisestä tuote- tai palvelusuunnittelusta.
Ekososiaalinen sivistysyhteiskunta oli todellisuutta 1400-luvun lampaiden kasvattajien arjessa Islannissa. He huomasivat, että ylilaiduntaminen johtaa maaperän köyhtymiseen ja eroosioon. He tiedostivat maaperän arvon elinkeinonsa harjoittamisen välttämättömänä edellytyksenä ja päättivät lyöttäytyä yhteen. He arvioivat, montako lammasta laidunmaa kestää. Lopulta laidunmaan uusiutumisnopeus määritti toiminnan rajat ja lampaankasvattajat vaalivat yhteisönä heille materiaalista vaurautta tuottavan luonnon elinvoimaisuutta.
Ekososiaalinen sivistysyhteiskunta ei ole utopiaa vaan realistinen mahdollisuus. Kasvatuksen kannalta ekososiaalinen sivistys kiteytyy systeemisen maailmankäsityksen omaksumiseen ja vastuuseen kasvamiseen. Sivistyksemme laatu peilataan viime kädessä tulevien sukupolvien mahdollisuuksien kautta.
http://web.finnexpo.fi/Sites1/Educa/Kavijat/Ohjelma/la261/Sivut/default.aspx