Vallitsevat tavat tavoitella hyvinvointia eivät kiinnitä riittävästi huomiota sen maailman laatuun, joka on jäämässä lapsillemme ja lastenlapsillemme. Tulevaisuuden toivoa vie ekologinen huoli, eli elämää kannattelevien ekosysteemeiden elinvoimaisuuden heikentyminen. Toinen huoli on luonteeltaan sosiaalinen, eli ihmisten väliseen reiluuteen ja oikeudenmukaisuuteen viittaava huoli. Näistä huolista muodostuu yhdessä ekososiaalisen transformaation tarve, jossa johtoajatuksena on, että sivistyksen laatu peilataan viime kädessä tulevien sukupolvien mahdollisuuksien kautta.
Ekososiaalinen sivistys hahmottuu laaja-alaisena hyvinvointikäsityksenä, jonka lähtökohtana on yhdistää ekologinen ja sosiaalinen näkökulma yhteisöjen kulttuurisessa muutoksessa ja yksilöiden hyvinvoinnin määrittäjänä. Ekososiaalisessa tarkastelussa inhimillinen hyvinvointi rakentuu yhtäältä välttämättömät elämän edellytykset tarjoavien ekosysteemipalvelujen elinvoimaisuudesta ja toisaalta sosiaalisen osallisuuden tuomasta luottamuksesta ja ihmisten yhteenkuuluvuuden kokemisesta.
Ekososiaalisen sivistyksen arvoperustaksi hahmottuu vapauden ja vastuun yhdistäminen kaikessa ihmisen toiminnassa siten, että huomion kohteena on (a) ekologinen eheys ja monimuotoisuus, (b) ihmisten keskinäinen riippuvuus ja tasavertaisuus, sekä (c) demokratia, väkivallattomuus ja rauha. Ekososiaalinen sivistys haastaa tarkistamaan vallitsevaa materiaalista hyvinvointia painottavaa olemassaolon ihannetta kestävää elämää ja yhteiskuntaa tavoiteltaessa rajallisen maapallollon olosuhteissa. Läpi elämän jatkuvan oppimisen päämääränä on ihminen, joka huolehtii paitsi itsestä ja omasta kulttuuristaan, myös toisista ja planeettamme kokonaisuudesta.
Sivistys ilmenee ihmisen käyttäytymisessä avarakatseisuutena, vastuuna ja kykynä muodostaa kokonaiskäsitys käytettävissä olevan tiedon perusteella. Inhimillisen kasvun näkökulmasta ekososiaalisen sivistyksen tekijöitä ovat kriittinen ajattelu, taito pohtia systeemisesti koko maailmaan vaikuttavia kysymyksiä monipuolisen informaation perusteella, kyky tarkastella todellisuutta yhteiskunnan marginaaleissa elävien ihmisten näkökulmista sekä oman ajattelun ja toiminnan jatkuva reflektoiminen niin, että täydentyvä tieto johtaa yhä uudelleen ajattelun ja käyttäytymisen tarkistamiseen.