Onnellisuus on avain hyvään elämään, sillä onnellisuus on itsessään arvokas asia. Onnellisuuden väheneminen vähentää suoraan elämänlaatua sen itseisarvomaisen luonteen vuoksi. Aristotelen mukaan onnellisuuteen kuuluu nautinto, hyveellisyys, älyllisyys ja aktiivisuus. Tarkemmin eriteltynä hyvän elämän ainekset voisivat olla seuraavat:
a) Ruumiillisuus
– ihmisen fyysisyyteen liittyvien perustarpeiden tyydyttäminen
– vrt. Maslowin tarvehierarkia
b) Mielihyvän ja nautinnon kokemus
– mielihyvän tavoittelu ja tuskan välttäminen
– mielihyvän tavoittelu yhteisöllisyydestä ja vuorovaikutuksesta käsin (”jaettu ilo on kaksinkertainen ilo”)
c) Kognitiivisten valmiuksien käyttäminen
– älyllisyys
– havaintojen teko sisäisestä ja ulkoisesta todellisuudesta
d) Käytännön taitojen harjoittaminen
– ihminen on muutakin kuin teoreettinen ja pohtiva olento
– kokemus siitä, mitä käsillä voi saada aikaan
e) Suhde luontoon
– syvä peruskokemus
– oman aseman hahmottaminen suhteessa muihin eläviin olentoihin
f) Huumori, leikki, virkistys
– ilmavuutta ja luovuutta, joka kohottaa elämänlaatua
g) Ihmissuhteet ja yhteisöelämä
– vuorovaikutus toisten ihmisten kanssa on yksi ihmisen peruskokemuksista
– kyky kiintyä läheisiin
– kuuluminen yhteisöön
h) Elämän päämäärien asettaminen
– mahdollisuus muodostaa itsenäisesti käsitys elämän päämääristä
– mahdollisuus suunnitella elämää
– kokea elämä omakseen
i) Elämänkaaren kokonaisuus ja elämän rajallisuus
– käsitys elämän rajallisuudesta, haavoittavuudesta ja kuolevaisuudesta
– mahdollisuus kokea täydellinen elämänkaari elämän pituudesta riippumatta
Lähteet: Martha Nussbaum (1990), Juha Sihvola (1998), Tapio Puolimatka (1999)