Talouskasvu on hyvä tavoite silloin kun köyhyydestä täytyy päästä eroon. Onnistuimme siinä, sillä saimme bruttokansantuotteen kolminkertaistumaan maailman sotien jälkeisten vuosikymmenten aikana. Köyhinkin suomalainen kuuluu nykyään maailman rikkaimpaan kymmenykseen jos huomioimme hyvinvointiyhteiskunnan hänelle tarjoamat terveys- ja kirjastopalvelut. Mitä tarvitsemme lisää?
Jos asettaudumme tarkastelemaan maailmaamme vuonna 2100 elävien ihmisten näkökulmasta voimmeko olla aidosti ylpeitä siitä maailmasta, jonka olemme heille jättämässä? Jos emme, meidän tulee muuttaa ajatteluamme ja toimintaamme. Tuleville sukupolvilla tulee taata samat hyvän elämän mahdollisuudet kuin meillä on. Vähempi ei sivistyneelle hyvinvointivaltion kansalaiselle riitä.
Olemme nyt vauraampia kuin koskaan aikaisemmin, mutta tyytyväisyytemme elämään ei ole muuttunut. Vaurauden myötä lisääntyneet mahdollisuudet kuluttaa enemmän aiheuttavat samalla kyvyttömyyttä nauttia rahalla saavutetuista asioista. Tämä ilmenee esimerkiksi siten, että miesten itsemurhat ovat lähes kaksinkertaistuneet nopeiden talouskasvuvuosikymmenten aikana.
On kysyttävä rohkeasti mistä tässä elämässä on kyse? Mitä tarvitaan enemmän ja mitä vähemmän elämän kukoistamiseen? Riittääkö elämän tarkoitukseksi mahdollisimman hyvä taloudellinen pärjääminen vai olisiko tavoiteltava jokaiseen aamuun merkityksen löytymistä. Merkityksellistä arkea tavoiteltaessa keskeinen huomio on siitä, että elämän tärkeimmät asiat liittyvät ihmisiin. Tavaravaurauden kasvattaminen ei tuota sitä sisäistä elämänpaloa, jota jokainen meistä loppujen lopuksi tavoittelee.
Ihminen kukoistaa jos hän saa kokemuksen hyväksymisestä ja rakastettuna olemisesta, arvostuksesta ja kunnioituksesta sekä kokee kuuluvansa yhteisöihin, joissa hänen näkemyksillänsä on merkitystä. Tällainen henkinen pääoma voi lisääntyä rajattomasti uhkaamatta tulevien sukupolvien mahdollisuuksia. Sen sijaan tauluteeveen tuumakoon kasvattaminen keinolla millä hyvänsä ei ole neutraali asia tulevien sukupolvien kannalta.