Läpimaterialisoitunut arkemme johtaa helposti ohjaamaan energiaa kohtuuttoman paljon materiaalisten asioiden tavoittaseksi. Tyytyväisyyttä tavoitellaan materiaalisten asioiden avulla. Vahva evidenssi osoittaa kuitenkin, että perustarpeiden tyydyttymisen jälkeen materiaalisten asioiden merkitys on huomattavan vähäinen. Oleellista on:
(a) Elämä itsessään.
Elämän vaaliminen ja elämän edellytysten lisääminen. Terveys ja turvallisuus.
(b) Onnistuminen työssä.
Kokemus siitä, että pystyy muuttamaan ympärillään olevaa todellisuutta.
(c) Tieto ja esteettinen kokemus.
Ihmisellä on kyky tiedostaa vallitseva todellisuus ja hän arvostaa sitä, mikä lisää kauneutta, tietoa ja tunnetta.
(d) Ystävyys.
Erilaiset yhteistoiminnan muodot, yksilöiden ja ryhmien välillä. Eläminen sovussa muiden kanssa.
(e) Sisäinen rauha.
Harmonian saavuttaminen omiin valintoihin ja arviointeihin liittyen.
(f) Itseilmaisu tai käytännöllinen mielekkyys.
Ihmisen valinnat ovat joskus ristiriidassa arvojen kanssa ja käyttäytyminen ei aina onnistu ilmentämään ihmisen sisäistä todellisuutta. Haasteeksi jää harmonian löytäminen sisäisen todellisuuden ja käyttäytymisen välillä.
(g) Ei-inhimillinen todellisuus tai yliluonnollisuus.
Yhteisyyden ja harmonian kokeminen jonkin itseään suuremman todellisuuden kanssa.
Miksi uhrata aika ja energia materiaalisten asioiden tavoittelemiseen jos tietää, että samalla menettää tätä merkityksellisempiä asioita?
Alkire, S. (2002). Dimensions of Human Development. World Development 30(2), 181–205.
Finnis, J., Grisez, G., & Boyle, J. (1987). Practical principles, moral truth and ultimate ends. American Journal of Jurisprudence 32, 99–151.