Maataloustuotantoa on ensisijaisesti pyritty kasvattamaan kehittämällä tehokkaampia kemiallisia lannoitteita ja kasvinsuojeluaineita. Yhä vahvempaa näyttöä on siitä, että toimintatapa ei ole pitkällä aikavälillä kestävää.

Luonnonmukaisesti tuotettujen elintarvikkeiden ravintoarvot eivät ole juurikaan parempia kuin tehomaataloustuotteiden ravintoarvot. Sen sijaan muita etuja on huomattavasti.

Tehomaataloudelle tyypilliset maanviljelyskemikaalit ja keinolannoitteet häiritsevät maaperässä, järvissä, joissa ja kosteikoissa eläviä eliöitä. Muita ekologisia riskejä ovat maaperän happamoituminen ja vesistöjen rehevöityminen. Lannoitteiden sivutuote nitraatti ja muut tehomaataloudessa yleisesti käytettävät kemikaalit pilaavat myös pohjavesiä.

Ihminen saa maatalouskemikaalijäämiä elimistöönsä syömistään elintarvikkeista. Osoitetut terveyshaitat liittyvät muun muassa Parkinsonin tautiin, käyttäytymismuutoksiin kuten adhd-häiriöön, synnynnäisten vammojen kehittymiseen ja lasten kognitiiviseen kehittymiseen. Kasvinsuojeluaineet säilyvät ihmisen elimistössä huomattavan kauan, sillä niiden puoliintumisaika on 7–8 vuotta.

Lähteet:

Bouchard, M., Bellinger, D., Wright, R., & Weisskop, M. 2010. Attention-Deficit/Hyperactivity Disorder and Urinary Metabolites of Organophosphate Pesticides. Pediatrics 125(6), 1270–1277.

Bouchard, M., Chevrier, J., Harley, K., Kogut, K., Vedar, M., Calderon, N., et al. 2011. Prenatal Exposure to Organophosphate Pesticides and IQ in 7-Year Old Children. Environmental Health Perspectives.

Engel, S., Wetmur J., Chen J., Zhu C, Barr D., Canfield R., et al. 2011. Prenatal Exposure to Organophosphates, Paraoxonase 1, and Cognitive Development in Childhood. Environmental Health Perspectives.

Frans, L. 2008. Trends of Pesticides and Nitrate in Ground Water of the Central Columbia Plateau, Washington, 1993–2003. Journal of Environment Quality 37(5), 273–280.

Korsaeth, A. 2008. Relations between nitrogen leaching and food productivity in organic and conventional cropping systems in a long-term field study, Agriculture, Ecosystems and Environment 127(3–4), 177–188.

Rauh, V., Arunajadai, S., Horton, M., Perera, F., Hoepner, L., Barr, D., et al. 2011. 7-Year Neuro-developmental Scores and Prenatal Exposure to Chlorpyrifos, a Common Agricultural Pesticide. Environmental Health Perspectives.

Saad, D. 2008. Agriculture-Related Trends in Groundwater Quality of the Glacial Deposits Aquifer, Central Wisconsin. Madison: American Society of Agronomy, Crop Science Society of America, and Soil Science Society of America. Journal of Environmental Quality 37(5), 209–225.

Winchester, P., & Huskins, J. 2009. Agrichemicals in surface water and birth defects in the United States. Acta Paediatrica 98(4), 664.

In addition to the fact that you buying essays online will buy an essay cheap, you are going to get: Deeply investigated essay topic, supported by information gathered from trustworthy sources Unique piece of writing, with exciting content, free from cheating and double-checked by our special plagiarisms detecting program Unimpeachable clear structure, with coherent, logically connected passages Our writers, who are native speakers with MA or PhD degrees, will apply their eloquence, appropriate grammar structures, stylistic means and rich vocabulary make your essay a real masterpiece Professional proofreading and editing, guaranteed by our quality assurance department Implementation of the up-to-date essay writing requirements and compliance demands On top of that, you may apply for free revision within two weeks after your essay has been completed, if you are not satisfied with the result.

|2018-01-19T21:40:03+00:002011-09-20|

Share This Story, Choose Your Platform!