Aristoteleen, Platonin ja Sokrateen sokea piste oli orjuus. Mikä on meidän aikamme sokea piste? 


OECD arvioi, että kestävyyttä lisäävien ratkaisujen siirtäminen vuoteen 2020 aiheuttaa  yhteiskunnille 50% suuremmat väistämättömät kustannukset vuoden 2050 jälkeen. Tutkimusevidenssi osoittaa, että esimerkiksi Euroopan 10 000 suurimman tehtaan ja energiantuotantolaitoksen tuottamat ilmansaasteet aiheuttivat vuonna 2009 jokaista eurooppalaista kansalaista kohden laskettuna 200–300 euron suuruisen ekologisen ja sosiaalisen haitan – saman verran kuin Suomessa budjetoidaan terveyssektorille kansalaista kohden.

Nykyinen talouskasvu perustuu laskelmiin, joissa hyödykkeiden valmistuksesta ja käytöstä aiheutuvia haittoja (ulkoisvaikutukset) ei ole tuotteiden hinnoissa mukana.  Jos tavaravaurauden ekologiset ja sosiaaliset haitat huomioitaisiin, kyseenalaistuisi vallalla oleva ajattelu ja toiminta monella tavalla. 

Tulevat sukupolvet saattavat hämmästellä arkisten valintojemme ja poliittisten päätöstemme lyhytnäköisyyttä ja itsekeskeisyyttä, sillä meillä on jo nyt vuonna 2012 kaikki tarvittava tieto luottamusta herättävän tulevaisuuden rakentamiseksi. Tulevien sukupolvien asemaan asettuminen auttaa meitä hahmottamaan millaisille tämän hetken ratkaisuille luottamusta herättävä talous rakennetaan. 
OECD (2012). OECD Environmental Outlook to 2050: The Consequences of Inaction. OECD Publishing. Key Facts and Figures are available at  www.oecd.org/dataoecd/25/39/49910023.pdf 

Yim, S. & Barrett, S. (2012). Public Health Impacts of Combustion Emissions in the United Kingdom. Environmental Science & Technology, 46(8), 4291–4296.

EEA (2011).Revealing the costs of air pollution from industrial facilities in Europe. Luxembourg: Publications Office of the European Union. Available http://www.eea.europa.eu/publications/cost-of-air-pollution/at_download/file