Viime vuosina olemme keskittyneet lisäämään nopeutta. Nopeus on kohtalokasta jos kulkemamme suunta osoittautuu vääräksi. Pian satavuotias Suomi tarvitsee tulevaisuudelle sellaisen suunnan, joka varmistaa, että mahdollisimman monen ihmisen elämä olisi entistä haluttavampaa tässä ja nyt.

Tarvitsemme keskustelua suurista kysymyksistä. Pitää kysyä periksiantamattomasti mitä on edistys ja mikä tekee elämästä elämisen arvoista? Mihin suuntaan yhteiskuntaa ja sen instituutioita tulisi kehittää tulevaisuuden toivon vahvistamiseksi? Millaista olisi rikas elämä ja millaisessa yhteiskunnassa sen toteutuminen olisi todennäköisintä? Kuinka osallistua sellaisen maailman rakentamiseen, josta lapsen lapsemme voisivat olla ylpeitä?

Mielenkiintoista on, että politiikan ja talouden toimintaa luonnehtivat edelleen samat periaatteet kuin sotien jälkeisinä vuosina, jolloin tavoitteena oli nostaa suomalaiset pois äärimmäisestä köyhyydestä mahdollisimman nopeasti. Se oli viisasta silloin. Mutta lisääntyykö elämän merkityksellisyys ja ilo nykypäivän Suomessa siten, että pyrimme ensisijaisesti siihen, että olisimme vuoden päästä vähän vauraampia?

Teollisen ajan yhteiskunnallisesta kontekstista omaksumamme ajatus siitä, että riittävästi on vähän enemmän, tulee viikko viikolta voimallisemmin kyseenalaistetuksi. Materiaalisen hyvän jatkuvaan lisäämiseen perustuva hyvinvointinäkemys ajautuu väistämättä umpikujaan, sillä vastassa ovat planeettamme rajallisuudesta johtuvat muuttumattomat rajat.

Tiedämme, että lapsemme tulevat elämään maailmassa, jossa luonnon tilassa olevat alueet vähenevät, eläin- ja kasvilajeja on vähemmän, ruokatuotanto on nykyistä rajoittuneempaa, useat keskeiset luonnonvarat hupenevat ja ilmasto on nykyistä epävakaampi. Tämä kehityskulku haastaa tarkistamaan vallalla olevaa hyvinvointiajattelua.

Yhä useampi suomalainen on varttunut jälkimateriaalista yhteiskuntaa muistuttavissa olosuhteissa, joissa perustarpeiden tyydyttäminen on itsestään selvää. Suomalaisten kokema tyytyväisyys omaa elämää kohtaan ei ole enää viime vuosikymmeninä parantunut.

Mitä pitäisi tavoitella seuraavaksi kun perustarpeemme ovat jo tyydytettyjä? Kuluttamisen lisäämiseen ja rahavirtojen maksimointiin perustuva kapea hyvän elämän tavoittelu tylsistyttää mieltä ja köyhentää elämän merkityssisältöjä. Se ei tarjoa sitä kokemusta elämästä, jota jokainen pohjimmiltaan janoaa. Huomio kiinnittyy liiaksi siihen, mitä puuttuu, eikä siihen mitä meillä jo on.

Tarvitaan kokonaisvaltaisempi käsitys siitä, mikä on hyvää elämää. Uudistuva hyvinvointiajattelu laajentaa hyvinvoinnin perustaa siihen suuntaan, johon ihmiskunnan on oman etunsa vuoksi joka tapauksessa kuljettava: aineettoman immateriaalisen pääoman kartuttamiseen. Omistamisen tilalle tulee käyttöoikeutta ja saatavuutta. Elämän päämääränä voimistuu ihmisen täyden potentiaalin käyttöönotto, joka saa täyttymyksensä täydessä ihmisyydessä. Pohdimme riittävyyttä, lisäämme osallisuutta ja laajennamme oikeudenmukaisuusyhteisöä. Taloudellisen toimeliaisuuden kohdalla tämä tarkoittaa jakavampaa, osallistavampaa ja yhteiskunnan kokonaisetua aktiivisesti tavoittelevaa taloutta.

Tarvitsemme Suomen, jossa jokaiselle löytyy tilaa ja omanäköinen paikka. Suomen menestys alkaa siitä, että politiikalla luodaan sellaisia olosuhteita, joissa kansalaiset pystyvät ottamaan käyttöön täyden potentiaalinsa. Autetaan luomaan perheestä, työpaikasta tai kansakunnasta yhteisö, joka tunnistaa jäseniensä erinomaisuudet ja rakentaa niiden varaan. Kiinnitetään huomio siihen hyvään, jota meillä on. Asetutaan ratkaisuksi ongelmien vahvistamisen sijasta. Tehdään tekoja, jotka antavat hyvän syyn olla ylpeä peiliin katsottaessa. Elämän merkityksellisyyden maksimoinnista tulee se juttu entisen materian määrän lisäämisen sijasta.

Edelläkävijäyritykset onnistuvat jo yhdistämään tuotteessa tai palvelussa hyödyn yrityksen työntekijälle, hyödyn tuotteen tai palvelun käyttäjälle, hyödyn yhteiskunnalle sekä hyödyn koko ihmiskunnan yhteiselle tulevaisuudelle maapallolla, jonka luonnonvarat ja päästöjen sitomiskyky ovat rajalliset. Oma tekeminen liitetään osaksi merkityksellistä ja itseä suurempaa kokonaisuutta. Näin muodostuu jaettua arvoa, joka on vastaansanomattoman vakuuttavaa. Se antaa hyvän syyn herätä uuteen päivään.

Elämä on jatkuvaa kannanottoa toivotun maailman puolesta tai sitä vastaan. Elämänpoltetta lisää se, että tunnistaa itsensä eläväksi ja myönteisesti vaikuttavaksi osaksi ympäröivää todellisuutta. Se on siirtymistä kohtalonomaisesta ajelehtimisesta oman elämän aktiiviseksi tekijäksi. Elämän edellytysten varmistaminen tuleville sukupolville ei ole tinkimiseen, luopumiseen ja uhrautumiseen perustuvaa vaan elämisen arvoisen elämän tekijöiden tunnistamista ja niiden mukaisten valintojen tekemistä. Tekemiselle ja olemiselle saadaan arvokas tarkoitus kun oma etu ja yhteinen paras yhdistyvät.