Materiaalisen hyvän lisäämisen varaan rakentuva hyvinvointi on luonteeltaan itsetuhoista kahdella tapaa. Se typistää elämän merkityssisällöt tuotemaailman varaan ja ajaa ihmiskuntaa nurkkaan. Mutta juuri tämän vuoksi kestämättömästä kehityksestä on mahdollista päästä eroon ilman luopumisen kokemusta. Siis täysin toista reittiä kuin se, mitä yleensä korviin kantautuu.

Ohentunut kokemus elämästä johtuu kaventuneista käsityksistä, mistä elämän täyteys rakentuu. Elämän merkityssisällöt tyhjentyvät, kun elämästä tulee suoritus, joka ei säväytä. Mitättömyyden ja tarkoituksettomuuden kokemukset saavat sijaa, kun itseä asettelee ulkoapäin tulevien vaatimusten muottiin. Ne muotit viestivät riittämättömyydestä, mitättömyydestä ja arvottomuudesta.

Mutta toimiiko tuo puheeksiottamani luopumattomuuden ideaali? Siis se, että elämän täyteys ja kestävä kehitys on mahdollista yhdistää. Että kestämätön kehitys loppuisi samoilla ratkaisuilla, joilla taklataan tympeä elämä.

Kokeillaan. Pysähdy ja kysy itseltäsi, mitkä asiat saavat elämän polttelemaan – tuntumaan elämisen arvoiselta.

Inventaarion tulos on useimmiten hyvin selvä: ne asiat, joilla elämä muuttuu houkuttelevammaksi, ovat aineettomia ja henkisiä asioita. Niiden lisääminen ei ole keneltäkään pois. Päinvastoin. Kaikki voittavat jos niitä asioita saamme lisättyä itsessämme, toisissamme, yhteiskunnassa ja planeetalla.

Kun ryhdyt lisäämään tunnistamiasi elämää kannattelevia asioita jokapäiväisillä teoilla, huomaat pian, että materiaalisten asioiden merkitys vähentyy. Samalla elämästä tulee täyteläisempää. Oleellista on siis se, että elämä alkaa poltella enemmän kun päämääränä ovat ne asiat, jotka oikeasti kannattelevat elämää. Sen sijaan yksioikoinen materiaalisiin asioihin keskittyminen on kestämättömän kehityksen juuri. Siis se, että vasta vähän enemmän aineellista hyvää on riittävästi. Eli, että mikään ei riitä.

Voisiko jopa olla niin, että viheliäiset planeetan kokoiset ongelmat ratkeaisivat huomattavalta osin siten, että ihmiset pysähtyisivät ja tunnistaisivat omat arvonsa ja pyrkisivät sitten käyttäytymään tunnistamiensa arvojensa mukaisesti? Ja siinä samalla löytyisi suurempia syitä omalle olemassaololle?

Jos näin on, vaikuttaa siltä, että tarvitsemme vain heräämistä. Joskus se onnistuu yhden havahtumisen avulla. Toisinaan pitkäkestoisen sivistysprojektin turvin. Tuskin koskaan ilman, että asia otetaan puheeksi.