Tieteen ja taiteen yhteisvoima

Tieteen ideana on ottaa käsitteellä kiinni ympäröivästä todellisuudesta. Käsitteellistäminen on asian tai ilmiön lukitsemista tiettyyn tulkintaan, jotta mahdollisimman monet ihmiset voisivat ymmärtää asiasisällön samalla tavalla.

Sitten näillä yhteisesti ymmärretyillä lukituilla käsitteillä argumentoidaan toisiaan vasten tai peräjälkeen päättelyketjuja muodostaen. Toimintatavan voima on rationaalisuudessa, yksiselitteisyydessä ja toistettavuudessa. Lopputulema on olemassaolevan kulttuurin toisintamista ja parantelua. Haasteeksi muodostuu se, että lukittu prosessi ei ruoki ihmisen järjen, tunteen ja mielikuvittelun täysimääräistä hyödyntämistä.

Taiteessa maailman tulkinnat ovat avoimia. Jokainen voi tehdä omanäköisen, omaan historiaansa ja omaan maailmankäsitykseensä sopivan tulkinnan. Siihen suorastaan kannustetaan. Tai vieläkin enemmän: taiteen tehtävänä on auttaa tutuista ja totutuista latu-urista pois kohti puuterilunta. Toisenlaisten todellisuuksien mielikuvitteluun kannustaminen on taiteen päämäärä.

Ihmisen paras potentiaali saadaan käyttöön järjen, tunteen ja mielikuvituksen rikastavassa vuorovaikutuksessa. Siihen päästää prosesseissa, joissa yhdistetään tiedettä ja taidetta.

Otetaan esimerkki. Jos heitän ilmaan käsitteen ”täysi ihmisyys” – lukitsematta sitä tiettyyn käsitemäärittelyyn, mitä siitä seuraa? Kysyn siis, kuinka tulkitset ”täyden ihmisyyden” omista lähtökohdistasi käsin? Mitä se voisi tarkoittaa sinulle ja sinun käsityksellesi maailmasta ja kaikesta olevaisesta?

Väitän, että tulkinnan perusvire on myönteinen. Käsitteen määrittelemättömyydestä on seurauksena avarasti erilaisia tulkintoja, jotka ruokkivat eri tavoin maailmaa hahmottavien ihmisten luontaisesta erilaisuudesta kumpuavaa erinomaisuutta. On tilaa omaehtoisuudelle ja omanäköisyydelle. Ihmisen luovuus valjastetaan käyttöön.

Edelleen väitän, että yhdistämällä tällaista käsitteellistämisen vastakohtana toimivaa avointa lähestymistä tieteen ankaruuteen, on mahdollista yltää entistä voimallisempiin inhimillisten voimavarojen käyttöönottoihin. Kyse on siitä, että silloin lisätään tieteeseen taiteen ominaispiirteitä. Lopputulos voi olla jotakin radikaalisti uutta. Sen anti voi olla jopa uudenlainen käsitys maailmasta ja ihmisen suhteesta ympäröivään todellisuuteen.

Miksi tästä ei puhuta? Ehkä siksi, että olemme erittäin vahvasti rationaalisen ajattelun rautahäkissä. Ongelmaksi muodostuu se, että pelkkä ympäröivän todellisuuden tiukka käsitteellistäminen ei salli puuterilumessa laskemista vaan siinä pitäydytään syvissä latu-urissa.

Käsitteellistämistä tarvitaan, mutta yhtälailla tarvitaan avoimia tiloja, jotka virittävät ajattelua mahdollisimman rikkaaksi.

By |2018-01-19T21:43:01+00:002017-09-14|