Myönteisestä tuntumasta tuli se juttu. Onnellisuuden saavuttamisen keinot joutuivat markkinaehtoistuneen arjen myötä kriittisen tarkastelun kohteeksi. Hyödykkeenä olemisen kokemus toi mitättömyyden tunnetta ja tukahdutti. Lopulta ihmisten arvojen ja asenteiden muutos henkisempään ja elämäkeskeisempään suuntaan muutti kulttuuria ja elämäntapoja. Elämän tarkoituksen tavoittelusta muodostui ihmisenä olemisen tärkein päämäärä. Yhä useampi meistä halusi löytää olemiselleen vaurauden tavoittelua syvempiä merkityksiä.
Tietoisuusyhteiskuntaan siirtyminen toi mukanaan yhteistoiminnan arvostuksen nousun samalla kun kulutuksesta tuli entistä eettisempää. Alkoi vahvistua syvä tietoisuus siitä, että yhdessä toimiminen on ihmislajin selviytymisen tae rajallisella maapallolla. Tämä muutti talouden toimintaperiaatteita ja kyseenalaisti darwinilaista vain vahvojen menestymiseen perustuvaa selviytymiskäsitystä.
Läpinäkyvyyden ja eettisyyden vaatimusten paineessa yritykset alkoivat hakea kansalaisten luottamusta entistä avoimemmalla toiminnalla. Loppuun asti viety kilpailu omistajien voittojen maksimoimiseksi koettiin yhä enemmän epäeettisenä niukkenevien resurssien maapallolla. Jakamisen merkitys lisääntyi. Kansalaisten luottamuksen säilyttämiseksi yritysten toiminta muuttui yhteistoiminnalliseksi ja yhteiskunnallisiin epäkohtiin puuttuvaksi. Tiedostava kuluttaminen muodostui yhä enemmän valtavirraksi, minkä seurauksena Apple ja Greenpeace alkoivat tehdä yhteistyötä samoin kuin Fazer ja WWF.
Maapallon mittasuhteiden kaventuessa avoimuus lisääntyi. Kaiken tiedon ollessa kaikkien saatavilla, oleellisen erottaminen epäoleellisesta tuli yhä oleellisemmaksi taidoksi tiedonseulonnassa. Kriittisen ajattelun merkitys voimistui niin paljon, että kriittisen ajattelun opinnot korvasivat perinteiset tutkimusmenetelmäopinnot monissa korkeakouluissa. Yhteiskunnan jäykkien rakenteiden nestemäistyessä perinteisten ammattien raja-aidat hävisivät. Tästä oli seurauksena oppilaitosten tutkintonimikkeiden vähentyminen vuosi vuodelta. Komponenttitutkinnoista tuli uusi normaali. Siinä opiskelija muodostaa tutkinnon omista lähtökohdistaan käsin neljästä tai viidestä laajahkosta sisältökomponentista.
Vanha teollisen ajan yhteiskunta edusti todellisuutta, jossa asiantuntijan roolissa olevan henkilön todellisuuden tulkinta oli se kaikkein tavoiteltavin oppimisen päämäärä. Oletuksena oli, että ongelmaan kuin ongelmaan on löydettävissä yksi paras ratkaisutapa tai erittelyn kohteena olevaan ilmiöön se yksi muita oikeampi tulkinnan tapa. Myöhemmin oppimisen päämääräksi hahmottui sellainen sivistys, joka sietää useita epätäydellisiä ratkaisuvaihtoehtoja, jotka voivat olla jännitteisessä suhteessa toisiinsa. Arjen normaaliksi hahmottui yhä enemmän äärimmäisyyksien väliin jäävä hyvä elämä. Kohtuullisuus alkoi korostua kaikessa ihmisen toiminnassa.
Monimutkaistuneessa maailmassa ongelmia oli niin paljon, että ongelmalähtöisen lähestymisen tukahduttava voima uhkasi sammuttaa elinvoimaisuuttamme ja alkoi jo syödä onnellisuuttamme. Ratkaisuksi jäi voimavarakeskeisyys – vahvuuksien varaan rakentaminen. Vahvuuksien perustalle rakentaminen toi kepeyttä oppimiseen ja haastoi ongelmakeskeisen lähestymisen. Se myös lisäsi itseluottamusta ja auttoi ylittämään itsen. Entisistä ongelmista tuli mahdollisuuksia. Esimerkiksi muotoilussa omaksuttiin jo vuosia sitten motoksi se, että jätteet ovat osoitus virheellisestä tuote- tai palvelusuunnittelusta. Ennen vanhaan jätteiden luultiin olevan välttämätön osa modernia yhteiskuntaa. Tässä – kuten monessa muussakin ratkaisussa – haettiin mallia luonnosta. Luonnon ratkaisutavat kun on testattu vuosien varrella monissa tuiskuissa ja tuiverruksissa ja jäljelle ovat jääneet vain ne toimivimmat.
Arvostuksen ja yhteenkuulumisen kokeminen tuottavat yhteisöstä kumpuavaa voimaa, joka parhaimmillaan synnyttää innostusta ja iloa. Innostus ja ilo saavat aikaan luovia ratkaisuja, jotka kyseenalaistavat rakentavalla tavalla olemassa olevaa. Ennen tällaista toimintatapaa kutsuttiin innovatiiviseksi työskentelytavaksi – nyt vuonna 2030 välttämättömäksi toimintakulttuuriksi kaikissa organisaatioissa. Ilman toisin näkemistä ja toisin kokemista kun ei ole edistystä.