Luottamusta herättävän tulevaisuuden rakentamiseksi on vaadittu tekemään uhrauksia. Luopuminen ei ole houkutteleva tie ihmiselle. Luonnostelemani uusi kestävyysajattelu tähtää ihmisenä olemisen ytimeen. Jos tavoittelemme kokemusta tämän hetken merkityksen täyteydestä ei luopumista ja uhrautumista tarvita. Kokemus hyvästä elämästä ei nimittäin muodostu materiaalisen lisäämisen avulla vaan inhimillistä pääomaa kartuttamalla.

Inhimillisen pääoman lisäämiseen keskittyminen ei ole keneltäkään pois. Sitä voidaan lisätä loputtomiin. Samalla pinnallisemmat elämän päämäärät – kuten materian määrän maksimointiin tähtääminen – jäävät vähemmälle huomiolle. Sen sijaan materian määrän lisäämiseen perustuva kehitysajattelu ajautuu umpikujaan, sillä vastassa ovat planeettamme rajallisuudesta johtuvat väistämättömät rajat.

Yhteiskunnassamme keskitytään kansalaisten materiaalisten perustarpeiden tyydyttämisen helpottamiseen, mutta ohitetaan ihmisten syvät, sisäiset, henkiset tarpeet. Jokainen suomalainen kuuluu maailman vauraimpaan kymmenykseen. Puuhastelemme kehällisten asioiden parissa ydinkysymysten sijasta jos pyrimme edelleen ensisijaisesti siihen, että olisimme vuoden päästä taas vähän vauraampia? Mitä jos politiikan ensisijaisena päämääränä olisi ihmisenä olemisen täyteyttä rapauttavien tekijöiden nujertaminen? Näitä tekijöitä ovat

  • kaikenlainen urautunut ja vaihtoehtoja näkemätön ajattelu
  • elämän iloa tukahduttava ja latistava ilmapiiri ja
  • välineellistävä suhtautuminen ympäröivään todellisuuteen (itsessään arvokkaiden asioiden alistaminen hyötyajattelulle).

Vallitsevan tilanteen tunnistaminen on lähtökohta muutokselle. Pitäisikö meidän yhdessä voimistaa ajatusta siitä, että ihmisenä olemisen päämääränä on sellainen sivistys, jonka avulla ihminen löytää elämäänsä tarkoituksettomuuden kokemuksia ehkäiseviä merkityksiä. Mitättömyyden kokemukset väistyvät. Haasteenamme on siis se, että vallalla oleva kapea-alainen hyvinvointiajattelu pyrkii välineellistämään ihmisen. Silloin ihmisyyden ydin kuolee. Ihmisen ainutkertaisuus ei olekaan itseisarvo vaan alisteinen objektiivisesti todennettaville hyödyille. Tästä ajattelusta seuraa toiminnan tasolla se, että vanhuksen vessaan saattava työntekijä korvataan vaipalla.