Ilmastonmuutoksen, luontokadon ja luonnonvarojen hupenemisen vaikutukset kohdistuvat epätasaisesti: eniten kärsivät ne, jotka ovat vaikuttaneet ongelmien syntyyn vähiten. Siksi vastuu muutoksesta kuuluu erityisesti vauraiden teollistuneiden maiden asukkaille. Ratkaisujen laajan hyväksyttävyyden vuoksi oleellista on tunnistaa yhteiskunnallisen kehityksen suunta, joka samaan aikaan sekä ylläpitää kansalaisten hyvinvointia että vaalii elämän ekologisen perustan elinvoimaa.
Hyvä elämä edellyttää kohtuullista elintasoa ja hyvää elämänlaatua. Suomen kaltaisessa yhteiskunnassa keskeinen ratkaisu on elintasoon keskittyvän hyvinvointikäsityksen avartaminen. Elintasossa (standard of living) on kyse elämän säällisistä kulisseista kuten toimeentulosta, koulutusmahdollisuuksista ja terveyden ylläpitämisestä. Elämänlaatu (quality of life) puolestaan viittaa niihin hyvän elämän tekijöihin, jotka kirjoittavat elämälle juonta. Tämä tarkoittaa siirtymää pois ylikulutuksesta kohti hyvinvointia, jossa aineettomat tekijät – kuten merkityksellisyys, ihmissuhteet ja yhteys luontoon – korostuvat. Elämänlaatua edustaa myös luottamuksen ja yhteisöllisyyden kokemusten voimistuminen.
Tieteen ja taiteen merkitys korostuu hyvän tulevaisuuden suunnan tunnistamisessa. Tiede auttaa ymmärtämään todellisuutta, kun taas taide houkuttelee ylittämään tavanomaisuutta ja löytämään uutta. Yhdessä tiede ja taide voivat auttaa tunnistamaan elämänlaatua rikastavia kehityskulkuja, jotka poikkeavat siitä kehityskulutusta, joka meidät tähän päivään toi. Nykykehityksessä ongelmana on, että huomio kiinnittyy pääasiassa vauhtiin. Vaarana on edetä sellaiseen suuntaan, joka ei lopulta johda myönteisiin tulevaisuuksiin. Tarvitaan erilaisista arvoista rakentuvien tulevaisuuden näkymien rakentavaa vertailua.
Kestävän tulevaisuuden rakentaminen edellyttää osallistavia toimintatapoja, joiden avulla koetaan kuulumista ja kuulumisen kokemuksen aikaansaamaa elämän merkityksellisyyttä. Ihmisten äänen kuuleminen ja huomioiminen päätöksenteossa on yhteiskunnan eheyden kannalta oleellista. Asukkaita osallistava budjetointi eli oman alueen rahankäytön suunnittelu ylläpitää kokemusta omista vaikutusmahdollisuuksista. Yhteinen ongelmanratkaisu lisää luottamusta ja vahvistaa yhteenkuuluvuutta.
Myös itseorganisoituvat yhteisöt ovat keskeinen osa kokonaisturvallista ja tulevaisuuskestävää yhteiskuntaa. Paikallisia yhteisöjä, kuten kyliä ja kaupunginosia, on mahdollista politiikkatoimin kannustaa muodostamaan ongelmanratkaisuyhteisöjä. Käytännössä kyseessä voi olla paikallisen maataloustuottajan tuotteiden ympärille muodostettu ruokapiiri tai yksinkertaisimmillaan harrastevälineiden yhteiskäyttö. Tällainen toiminta heijastaa siirtymää omistamiseen perustuvasta taloudesta kohti käyttöoikeuteen ja saatavuuteen perustuvaa järjestelmää, mikä on omiaan vähentämään luonnonvaraintensiivistä hyvän elämän tavoittelua.
Tarvitaan ratkaisuja ja ratkaisujen skaalaamista. Ratkaisujen kysyntä kasvaa lähivuosina, sillä ilmastonmuutos, luonnon monimuotoisuuden köyhtyminen ja luonnonvarakysymys odottavat ratkaisuja. Niillä yhteiskunnilla, jotka kykenevät tarjoamaan toimivia malleja, on etulyöntiasema, sillä elämän edellytyksiä murtavien ongelmien voimistuminen pakottaa yhteiskuntia reagoimaan vuosi vuodelta konkreettisemmin.
Suomella on mahdollisuus toimia kestävän tulevaisuuden suunnannäyttäjänä. Tämä edellyttää yhteiskunnan tarkoituksen kirkastamista ja kansalaisten osallisuuden vahvistamista. Kun ihmiset kokevat olevansa osa hyvään tulevaisuuteen johtavaa kehityskulkua, vahvistuu kokemus arvokkaasta ja merkityksellisestä elämästä – elämästä, jolle on tunnistettavissa toiveikkaita suuntia ja sopivan suuria tarkoituksia. Hyvä tulevaisuus rakentuu konkreettisista teoista kaikilla elämänalueilla. Kyse on moraalisesta vastuusta meidän jälkeemme tulevia sukupolvia kohtaan.
Otin kantaa Suomen suuntaan Eduskunnan tulevaisuusvaliokunnan kuulemisessa.