Yhä selvempää on, että elämän kukoistaminen hahmottuu laaja-alaisesti ekologisena, sosiaalisena ja taloudellisena eheytenä. Eriarvoistumisen aiheuttama hyvinvoinnin rapautumisen uhka ja elämään kannattelevien ekosysteemeiden elinvoimaisuuden heikentyminen viittaa siihen, että ekososiaalinen sivistys ei kukoista. Vallitseva talouskeskeisyys ei kiinnitä riittävästi huomiota sen maailman laatuun, joka on jäämässä lapsillemme ja lastenlapsillemme.

Kasvatus ja koulutus on vahva vastaus tähän haasteeseen. On tavoiteltava sitä, että meillä on entistä enemmän niitä kansalaisia, jotka pystyvät ajattelemaan kriittisesti, kykenevät pohtimaan koko maailmaan vaikuttavia kysymyksiä monipuolisen informaation perusteella, pystyvät asettautumaan yhteiskunnan vähäosaisten asemaan sekä reflektoivat omia käsityksiään ja ovat valmiita muuttamaan niitä täydentyvän tiedon perusteella.

Läpi elämän jatkuvan oppimisen päämääränä on ihminen, joka huolehtii paitsi itsestä ja omasta kulttuuristaan, myös planeettamme kokonaisuudesta. Arvojemme ja käyttäytymisemme laatu peilataan tulevien sukupolvien mahdollisuuksien kautta. Inhimillisen kasvun tavoitteeksi tulisi mieltää ekososiaalinen sivistys, joka perustuu neljään hyvin laajasti hyväksyttyyn, mutta kuitenkin toiminnan tasolla ohitettuun arvoulottuvuuteen:

1. vapaus ja vastuu,
2. ihmisten keskinäinen riippuvuus ja tasavertaisuus,
3. ekologinen eheys ja monimuotoisuus sekä
4. demokratia, väkivallattomuus ja rauha.

Ekologiset, sosiaaliset ja taloudelliset intressit on mahdollista sovittaa toisiinsa siinä globaalin ajan todellisuudessa, jossa elämme. Se edellyttää sitä, että taloutta ei mielletä itse tarkoitukseksi vaan välineeksi hyvinvointia tavoiteltaessa. Jos talouskasvu lisää kansalaisten perustarpeiden tyydyttämisen mahdollisuuksia, kannattaa sitä tavoitella. Näin on useissa kehittyvissä maissa. Sen sijaan materiaalisesti rikkaissa maissa rahaan keskittyminen on jo kääntymässä henkisen hyvinvoinnin edellytyksiä vastaan? 

Ekososiaalinen sivistys tuottaa yhdentyvää hyvinvointikäsitystä, jonka mukaan inhimillinen hyvinvointi rakentuu elämän edellytykset tarjoavien ekosysteemipalvelujen elinvoimaisuudesta, sosiaalisen osallisuuden tuomasta luottamuksesta ja ihmisten yhteenkuuluvuudesta sekä vakaan talouden turvaamasta materiaalisesta hyvinvoinnista.