Kivihiilellä tuotettu energia aiheuttaa Suomessa jopa 169 miljoonan euron terveyshaitat vuositasolla. Koko Euroopassa kivihiilen käytöstä aiheutuvan terveyshaitan vuotuinen suuruus on noin Suomen valtion vuosibudjetin verran. Näitä kuluja ei ole sisällytetty kivihiilen hintaan. Jos kivihiilen käytöstä aiheutuvat sosiaaliset ja ekologiset haitat sisällytettäisiin kivihiilen hintaan, olisi puhtaampien energiantuottamistapojen valtavirtaistaminen joutuisampaa. Kehityksen hitautta osoittaa esimerkiksi se, että Helsingin energia pyrkii siihen, että vuonna 2020 ”enää” 80% energiasta tuotettaisiin likaisilla ja uusiutumattomilla fossiisilla energianlähteillä.

YK:n Kestävää energiaa kaikille -aloite pyrkii tuplaamaan uusiutuvien energianlähteiden osuuden ja koko maapallon energiatehokkuuden vuoteen 2030 mennessä. Jos tämä toteutuu ja samalla metsäkatoa saadaan hillittyä, varmistuu se, että ilmaston lämpeneminen jää alle kahteen asteeseen. Nämä toimenpiteet maksavat globaalilla tasolla 21-30 miljardia euroa vuodessa.

Ikävä kyllä vallalla olevaa päinvastaista kehityskulkua todistaa fossiilisten, uusiutumattomien ja saastuttavien energiamuotojen tukemisen huikeat kulut vuodelta 2011: peräti 397 miljardia euroa. Jo nyt selvää on, että vuosisadan lopussa ilmasto tulee olemaan lämpimin, mitä se on ollut kertaakaan jääkauden päättymisen jälkeen eli 11 000 vuoteen. Kaiken kaikkiaan fossiilisten energianlähteiden ulkoisvaikutusten (ekologiset ja sosiaaliset ongelmat) hinta on noin 1,9 triljoonaa dollaria vuodessa (triljoonassa on 12 nollaa).

Me ihmiset päätämme yhteisestä tulevaisuudestamme, sillä ilmastonmuutos on 75 prosenttisesti ihmisen toiminnan seurausta. Töpselistä tuleva sähkö voi olla puhdasta tai likaista. Ja sillä on väliä, sillä ilman pieniä pisaroita ei jokia olisi olemassa.

Rogelj, J., McCollum, D., Riahi, K. (2013). The UN’s ‘Sustainable Energy for All’ initiative is compatible with a warming limit of 2 °C. Nature Climate Change. Luettavissa: http://www.nature.com/nclimate/journal/vaop/ncurrent/full/nclimate1806.html

Marcott, S., Shakun, J., Clark, P., Mix, A. (2013). A Reconstruction of Regional and Global Temperature for the Past 11,300 Years. Science 339(6124), 1198-1201. Luettavissa: http://www.sciencemag.org/content/339/6124/1198.abstract?sid=c90b9ad8-72c7-4e8c-a82c-2f84616cc080

HEAL (2013). The Unpaid Health Bill. How coal power plants make us sick. Bryssels: Health and Environment Alliance. Luettavissa: http://www.env-health.org/news/latest-news/article/the-unpaid-health-bill-how-coal

IMF (2013). Energy subsidy reform: Lessons and implications. International Monetary Fund. Luettavissa: http://www.imf.org/external/np/pp/eng/2013/012813.pdf