Seuraavat vuosikymmenet ovat ehkä ihmiskunnan historian merkittävimmät. Ihmisen toiminta rasittaa luontoa niin paljon, ettei ekosysteemeiden kestävyyttä tuleville sukupolville voida enää pitää itsestään selvänä. Sukupolvien välinen epätasa-arvo ilmenee siten, että siirrämme hyvinvoinnin tavoittelun negatiivisia seurauksia tuleville sukupolville.
Suuri kysymys on, onnistummeko pienentämään kulutuskeskeisistä elämäntavoistamme johtuvan jalanjälkemme planeettamme kantokyvyn suuruiseksi. Jos onnistumme, on ihmisen tulevaisuus planeetallamme turvattu. Tällöin ihmisten luonnonvarojen kuluttamisen määrä ja päästöjen tuottaminen on supistunut yhden maapallon kantokyvyn rajoihin. Nyt se on lähes 1,5 maapallon verran. Elämme siis ekologisesti, sosiaalisesti ja taloudellisesti velkaantumalla. Jos emme maksa velkaamme, romahtavat ennen pitkää elämää ylläpitävät ekosysteemipalvelut, joista olemme täysin riippuvaisia esimerkiksi hengittämämme ilman ja syömämme ruuan suhteen.
Luonnonvarojen hyödyntämiseen perustuva taloutemme on väistämättömällä tavalla uhattuna, mikäli emme saa rajallisia luonnonvaroja kiertämään. Kyse on yksinkertaisesta periaatteesta: Jos kylpyammeesta pääsee vettä pois enemmän kuin hanasta tulee uutta vettä tilalle, laskee ammeen veden pinta. Ennemmin tai myöhemmin amme on tyhjä. Uusiutumattomien luonnonvarojen kohdalla tilanne on erityisen haastava, sillä esimerkiksi metalleja ei tule maapallomme lisää – ammeen hanakin on jo kiinni.
Kiertotalouden merkitys lisääntyy kuukausi kuukaudelta hahmottaessamme maapallomme rajallisuuden entistä selkeämmin. Käytössämme olevien metallien rajallisuutta havainnollistaa esimerkiksi se, että jo vuoteen 2005 mennessä olimme ottaneet käyttöön lähes puolet tunnistetuista planeettamme lyijy, kupari ja sinkkivarannoista. Japanilaisissa kaupungeissa asuvien ihmisten elektroniset laitteet sisältävät 16 prosenttia maailman kaikesta kullasta, mikä on enemmän kuin koko Etelä-Afrikan kultavarainnot. Koko maailman kultavarainto mahtuu yhteen kilpauima-altaaseen. Maapallon hopeavarainnot puolestaan ovat noin 2,7–3,1 miljoonaa tonnia, josta 1,35–1,46 miljoonaa tonnia on jo käytössä. Lähes neljäsosa jo käytössä olevasta hopeasta on japanilaisissa kaupungeissa asuvien ihmisten hallussa olevissa elektronisissa laitteissa.
Metallit voidaan käyttää uudelleen kerta kerran jälkeen. Tästä huolimatta useimpien metallien kierrätys on huomiota herättävän vähäistä. Kiertotalouteen siirtyminen on tältä osin vasta alussa. Siihen liittyy huomattavia liiketoimintamahdollisuuksia. Toimintamalli löytyy luonnosta. Luonnon mallin mukaisessa kiertotaloudessa käytöstä poistuneet tuotteet käytetään uusien tuotteiden raaka-aineena. Luonnon mallin mukaiseen luonnonvarojen kiertoon pyrkiminen on rauhantyötä, sillä niukkenevat resurssit lisäävät jännitteitä ihmisten perustarpeidemme tyydyttämisen tullessa vaikeammaksi.
Luonnon mallin mukainen systeemisyyteen perustuva kiertotalous voidaan kiteyttää kolmeen tekijään: liittymiseen, jatkuvaan muutokseen ja yhteistyöhön. Luonnossa kiertotalous toimii siten, että kasvit toimivat ruoan tuottajina, joista ruoan kuluttajat ovat riippuvaisia. Ruoan kuluttajat, kuten eläimet ja ihmiset, syövät sitä, mitä ruoan tuottajat tuottavat. Hajottajat – kuten bakteerit, homeet ja sienet – pilkkovat kuolleet systeemin osat pieniksi partikkeleiksi, joista muodostuu lannoitetta ruoan tuottajille. Prosessi ei hukkaa mitään vaan kaikki kiertää.
Kiertotaloudessa kuluttaminen mielletään materiaalin kierroksi. Kodin, kaupungin, maaperän tai kaatopaikan ei ajatella muodostuvan materiaalien loppusijoituspaikaksi vaan uuden materiaalikierron lähtökohdaksi. Jätteet ovat osoitus virheellisestä tuotesuunnittelusta. Kiertotalouden ekologisena tavoitteena on pienentää ihmiskunnan ekologinen jalanjälki yhden maapallon voimavarojen suuruiseksi. Sosiaalisena tavoitteena on taata perustarpeiden tyydyttyminen kaikille ihmisille ja jakaa maapallon rajalliset resurssit mahdollisimman tasaisesti. Taloudellisena tavoitteena on tuottaa vaurautta ekologisesti ja sosiaalisesti kestävillä tavoilla.
Kivikausi ei päättynyt kivien loppumiseen vaan yksinkertaisesti siihen, että hyvinvoinnin synnyttämisessä ei enää tarvittu kiviä. Teollisen ajan ei tarvitse päättyä raaka-aineiden loppumiseen, sillä tietoisuutemme lisääntyy planeettamme rajallisuudesta ja siitä mikä hyvinvointimme kannalta on merkityksellistä. Kuluttamisen laatuun liittyvät asiat korostuvat määrän sijasta. Kulttuurin merkitys voimistuu. Tyytyväisyyden ja onnellisuuden tavoittelu saa sijaa nykyistä enemmän materiaalisen vaurauden lisäämisen kustannuksella. Ajallemme on tyypillistä havahtuminen siihen, että elämän merkityksellisimmät asiat ovat täysin aineettomia. Niitä ovat ilo, ystävyys, esteettisyys, empatia, osallisuuden kokeminen, luovuus ja ymmärretyksi tuleminen.