Easterlinin paradoksin (Easterlin 1974) mukaan väestön tyytyväisyys elämään ei parane maan vaurastumisen mukana sen jälkeen, kun elintaso tyydyttää perustarpeet.
Varsinkaan perustarpeiden tyydytyttyä identiteetin vahvistumisen, yhteisöjen osallisuuden, itsekunnioituksen, haastavuuden, rakkauden ja ilon etsiminen materiaalisista asioista ei tuota tulosta.