Tarvitsemme elämältä maistuvan unelman tulevaisuudesta. Sellaisen näkymän, jonka suuntaan syttyy halu lähteä etenemään. Nyt sitä ei ole. On vain nopeutta. Mutta Gandhin sanoin ”nopeudesta ei ole hyötyä jos suunta on väärä”. Mikä olisi se unelma, jota kävisimme yhdessä jahtaamaan?
Liian moni kokee, että pitää juosta kovempaa ja kovempaa, jotta edes pysyisi paikallaan. Kokemus elämän täyteydestä jää vajaaksi. On kuin ainutkertaista elämää myytäisiin alennusmyynnissä kun edistystä mitataan kylmillä numeroilla. Jos koen itseni mitättömäksi, mitä jää jäljelle? Ihmisjätettä?
Eheän ja kestävän yhteiskunnan rakentaminen alkaa siitä, että vapautetaan päättäväisesti käyttöön ihmisen täyttä potentiaalia. Ja määritellään yhteinen täydellinen ja tavoittelemisen arvoinen tulevaisuus.
Suomen suurin haaste on kuinka tunnistaa se tulevaisuus, jonka jokainen meistä haluaa? Sillä on merkitystä, sillä tulevaisuutta tehdään tässä ja nyt. Jokainen valinta on askel kohti unelmaa tai siitä poispäin. Kokemus tulevaisuuden tekemisestä saa voimaantumaan.
Ehkä yhteinen näkymä täydelliseen tulevaisuuteen voisi olla Suomi, jossa periksiantamattomasti houkuttelemme esiin toinen toistemme parhaita puolia? Ehkä sitä edustaisivat päivittäin voimistuvat kokemukset siitä, että juuri minä olen arvokas ihminen? Se saa ihmisen yltämään omaan parhaaseensa ja jopa ylittämään itsensä?
Mutta täydellinen tulevaisuus on myös muuta. Mitä? Tästä pitäisi keskustella, jottemme menettäisi toivoamme. Jos toivo hyvästä huomisesta katoaa, ei enää ole perustaa, jonka varaan elämää voisi rakentaa. Elämä on miellyttävää sellaisessa yhteiskunnassa, jossa ihmiset luottavat toisiinsa, tekevät yhteistyötä ja huolehtivat toisistaan. Niin yksinkertaista se on?