Kilpailuasetelmaan kuuluu voittaminen ja häviäminen. Tämän vuoksi yksilön tavoittelema voitto on omiaan vähentämään yhteisöllisyyttä, yhdessä toimimista. Menestystä ei nimittäin ole olemassa ilman sen vastakohtaa aivan niin kuin valkoisen hohtoa ei ole ilman mustan olemassaoloa. Vallitsevan kulttuurin arvot ilmenevät meillä päin siten, että lähes yksinomaan materiaalinen menestyminen tulkitaan elämässä onnistumiseksi. Rahalla saavutetut asiat ovat onnistuneen elämän mittareita ja siten tehokkaita välineitä saada arvostusta ja hyväksyntää.
Sosiaalinen menestyminen voitaisiin arvottaa menestymisen pääasialliseksi mitaksi, mutta jostain syystä niin ei ole tapana tehdä yksilökeskeisissä kulttuureissa. Epätasa-arvoa luova ja ylläpitävä oman edun tavoittelu, itsekkyys ja yksilökeskeisyys voivat olla seurausta ekonomisoituneesta arjestamme. Kilpailuun perustuvan markkinaperusteisen ajattelun leviäminen yhteiskunnan eri sektoreille ei palvele ihmisen kokonaisvaltaista hyvinvointia, sillä se johtaa yksipuoliseen tulkintaan siitä, mikä on elämässä tärkeää ja tavoiteltavaa. Lisäksi yksilöiden syyllistäminen korostuu sellaisissa yhteiskunnissa, joissa markkinat toimivat oikeudenmukaisuuden osoittimena.
Ks. Marglin, S. (2008). The Dismal Science. How Thinking Like an Economist Undermines Community. London: Harvard University.