Bruttokansantuote mittaa hyvinvointia materiaalisesta näkökulmasta käsin antaen signaalin, joka johtaa harhaan todellisen hyvinvoinnin tavoittelussa. Harha johtuu kahdesta asiasta.
Ensinnäkin bruttokansantuote jättää mittaamisen ulkopuolelle monia sellaisia asioita, joita ihmiset tuottavat toisilleen ilmaiseksi. Näitä ovat esimerkiksi vanhuksien hyvinvoinnin tukeminen, lastenhoito, kodinhoito, siivoaminen, ruuanlaitto, vapaaehtoistyö järjestöissä ja yhdistyksissä ja kirkoissa. Bruttokansantuote määrittää kaiken tämän työn arvoksi pyöreän nollan.
Edellistä paljon huomattavampi harha syntyy siitä, että bruttokansantuote pitää kaikkia rahansiirtoja vaikutuksiltaan myönteisinä. Esimerkiksi auto-onnettomuus kasvattaa bruttokansantuotetta. Ketju alkaa auton ostamisesta, mikä näkyy bruttokansantuotteen kasvuna.
a) kun auto joutuu onnettomuuteen ja se vaatii korjauspalveluja, bruttokansantuote kasvaa.
b) kun kuljettaja käyttää yksityisiä lääkäripalveluja vammojensa hoitoon, bruttokansantuote kasvaa.
c) kun onnettomuus aiheuttaa oikeuskäsittelyn, bruttokansantuote kasvaa edelleen.
Myös saastuttaminen on erityisen kannattavaa liiketoimintaa bruttokansantuotteella mitattuna:
a) bruttokansantuote kasvaa, kun raaka-aine jalostetaan tuotteeksi ympäristöstä piittaamatta
b) bruttokansantuote kasvaa jälleen kun saastutettua luontoa puhdistetaan
Bruttokansantuote noteeraa myönteisenä myös esimerkiksi ylensyömisen ja juomisen. Se ei ota huomioon mahdollisia terveyshaittoja. Itse asiassa yksityislääkärien käyttäminen kasvattaa vain bruttokansantuotetta.
Käytännön kokeilut aidon kehityksen mittaamisesta osoittavat, että länsimaisten yhteiskuntien kulta-aikaa oli 1960-1970 luku.