Himalajalla sijaitseva pikkuinen Bhutan mittaa hyvinvointia bruttokansanonnellisuusmittarin avulla. Pääministeri Jigme Y. Thinleyn mukaan uusi mittari tarvittiin, koska bruttokansantuote (bkt) ruokkii vain kulutusta eikä edistä kestävää kehitystä. Tässä Thinleyn teesejä:
– Me kaikki tavoittelemme onnea, mutta se on määriteltävä aiempaa merkityksellisemmin. Aineellinen vauraus suo ohikiitävän mielihyvän, mutta saattaa vaarantaa perhe- ja ystävyyssuhteet.
– Perinteemme ja tapamme olivat uhattuina. Oli löydettävä keino pelastaa kansamme hyvinvointi. Emme halua uhrata onnellisuutta aineellisen kehityksen hyväksi.
– Maailmasta ei puutu ruokaa, mutta nälkää ja köyhyyttä on silti. Toisaalla esiintyy tuhlausta ja liikakulutusta. Lääkkeitä on riittämiin, mutta ihmisiä kuolee niiden puutteeseen.
– Ihmisen onni riippuu siitä, onko ympärillä muita ihmisiä, joiden kanssa jakaa ilot ja surut. Jos ympärillä on ihmisiä, ei päädy hyppäämään sillalta, kuten monille käy New Yorkissa tai San Franciscossa.
Thinley painottaa, että nykypäivän suuret ongelmat – talouslama ja ilmastonmuutos – ovat kulutushakuisen ja markkinakeskeisen elämäntapamme seurausta.
– Hallitusten elvytystoimet tarjoavat vain lyhyen aikavälin ratkaisuja. Tarvitaan pitkän tähtäimen ratkaisuja.
Lähde: IPS, Catherine Makino. Inter Press Service