Yksilökeskeisyys ja jatkuvasti kasvavan kulutuksen varaan rakentuva talousajattelu on pitkän aikavälin hyvinvointia vastaan kääntyvää. Talouden käyttövoimana toimiva ihmisten tyytymättömyys – halu saada jakuvasti uutta ja enemmän – harhauttaa helposti meitä ymmärtämään hyvinvoinnin vahvasti materiaalisesti painottuneena. Osallisuuden kokemisen tuoma luottamus ja toivo kantaa meitä loppujen lopuksi enemmän kuin materiaalisen hyvinvoinnin tuottama vauraus. Tarvitsemme ihmisinä toistemme hyväksyntää enemmän kuin sitä materiaalisiin vaihtoehtoihin perustuvaa valinnan vapautta ja itsenäisyyttä, jonka usein päämääräksemme lausumme.
Kun 24 maapallon tärkeimmästä elämää ylläpitävästä ekosysteemistä 15 on vahingoittunut tai kestämättömän käytön kohteena, on selvää, että materiakeskeisessä onnellisuuden tavoittelussamme kulutamme tulevien sukupolvien pääomaa. Käyttäytymisen muutos ja yhteiskuntien uudelleen muotoutuminen on väistämätön jo lähitulevaisuuteen kuuluva asia. Vanhojen kulttuureiden viisauksiin on jo vuosisatojen ajan kuulunut ajatus siitä, että jos tietää, mikä on tarpeeksi, on rikas.
Ekososiaalinen sivistys tarkistaa materiakeskeistä hyvinvointikäsitystämme. Pitkän aikavälin hyvinvointiajattelussa on keskeistä paitsi tarkastella hyvinvointia ekologisen, sosiaalisen ja taloudellisen ulottuvuuden limittymänä myös määrittää millaisiin tosiasioihin näiden tekijöiden hierarkia perustuu.