Olemme tottuneet hyvinvointiparadigmaan, jonka mukaan riittävästi on vähän enemmän – eli mikään ei riitä. Tästä seuraa myönteisten tunteiden laimentumista, kiirettä ja elämänhalun tukahtumista. Hyvinvointiparadigman muutosta tarvitaan myös seuraavista syistä:
(a) Filosofinen tietämys osoittaa, että materiaalisten perustarpeiden tyydyttymisen jälkeen ihmisen onnellisuus on ennen kaikkea henkisen ja aineettoman pääoman varaan rakentuvaa. Rikastuttava vuorovaikutus ihmisten välillä lisää onnellisuutta enemmän kuin omistamisen maksimoiminen esimerkiksi tavaravaurautta kartuttamalla.
(b) Psykologinen tietämys osoittaa yhä selvemmin, että massatuotanto ja massakulutus johtavat massa-ahdistukseen. Ihmisen kyky nauttia arkisista myönteisistä tunteista heikkenee jos huomiomme kohdistuu ensisijaisesti materiaalisiin asioihin.
(c) Ekologinen tietämys osoittaa, että meidän jälkeemme tulevien sukupolvien (hyvän) elämän mahdollisuudet heikentyvät vallitsevan kulutuksen maksimointiin perustuvan hyvinvointiparadigman vuoksi. Tämä perustuu siihen tosiasiaan, että kaikki ihmisen tarvitsema materia otetaan luonnosta ja palautetaan luontoon.
(d) Kaupallinen tietämys osoittaa, että jakavammat ja osallistavammat talouden muodot ovat mahdollisia. Esimerkiksi autojen omistamisen sijasta todellinen tarpeemme on liikkumispalvelun tarve. Ja porakoneiden omistamisen sijasta todellinen tarpeemme on reikä asuntomme seinään silloin tällöin.
(e) Historiamme osoittaa, että Aristoteles oli yksi älykkäimmistä tähän mennessä planeetallamme eläneistä ihmisistä. Aristoteleen mukaan oikeudenmukaisuus on tärkeää, mutta se koskee vain vapaita miehiä. Näin satojen vuosien päästä tarkasteltuna on selvää, että Aristoteleen ajattelussa oli sokeita pisteitä. Käytettävissämme olevan huikean tietomäärän vuoksi meidän velvollisuutenamme on toimia mahdollisimman valppaasti, jotteivat tulevat sukupolvet joudu pettymään meihin vauhtisokeutemme vuoksi.