Hiilidioksidin määrä maapallon ilmakehässä on nyt suurimmillaan 500 000 vuoteen. Hiilidioksidin määrä on lisääntynyt teollisen aikakauden aikana eli 200 vuoden kuluessa 30 %. Nykyisen trendin jatkuessa hiilidioksidin määrä ilmakehässä tuplautuu vuoteen 2050 mennessä esiteolliseen aikaan verrattuna.
Vuonna 2007 julkaistun Hallitusten välisen ilmastopaneelin (IPCC) neljännen raportin (Fourth Assessment Report AR4) mukaan ilmaston muuttuminen johtuu ihmisen toiminnasta ja sen vaikutukset ilmenevät jo eri puolilla maailmaa. Tieto perustuu 130:aa eri maata edustaneiden 450 tutkijan työhön. Heidän avustajinaan toimi 800 kirjoittajaa. Raportissa huomioitiin yli 2 500 asiantuntijan yli 90 000 kriittistä kommenttia. Yhdistyneiden kansakuntien ja IPCC:n pyynnöstä tehdyn riippumattoman tiedeakatemian keväällä 2010 valmistuneen arvioinnin perusteella raportin keskeinen viesti jää voimaan, mutta uusimman tutkimustiedon perusteella todetaan vuoden 2007 raportin aliarvioineen ihmisen toiminnan vaikutusta ilmaston muuttumiseen.
Tiedeyhteisö on hyvin harvasta asiasta niin yhtämielinen kuin ilmastonmuutoksesta.
Lähde: IPCC (2010). Scientific Academy to Conduct Independent Review of the Intergovernmental Panel on Climate Change’s Processes and Procedures at Request of United Nations and IPCC. Geneva: Intergovernmental Panel on Climate Change.