Mitä haluamme olla kansalaisina ja yhteiskuntana lähivuosikymmeninä? Mikä on se tulevaisuuskuva, joka saa syttymään elämästä ja antaa merkityksen tälle hetkelle? Millainen olisi se sopivan suuri tarina, jonka osana oleminen saisi meidät kokemaan, että elämä polttelee ja uuteen päivään herääminen on houkuttelevaa?
Ihminen on sitä, mitä hän toistuvasti tekee. Tämän vuoksi arkiajattelun perusteiden horjuttaminen on keskeistä, jotta voisimme vapautua niistä oletuksista ja ajatusrakennelmista, jotka olemme omaksuneet, mutta jotka eivät kestä kriittistä tarkastelua. Ne eivät anna elämälle sitä, mitä lupaavat.
Havahtumisen kokemukset ovat keskeisessä roolissa edistystä tavoiteltaessa. Siihen tarvitaan tiedettä, mutta myös taidetta, joka auttaa siirtymään ladulta puuterilumelle, jolloin uudet suunnat ovat mahdollisia.
Pitäisi aivan ilmeisesti tavoitella voimallisemmin suuntaviivoja sellaiselle tulevaisuudelle, joka vahvistaa tulevaisuuden toivoa ja antaa tavoittelijalle itselle elämää kannattelevia merkitysnäköaloja. Aineettomat asiat – kuten kuulluksi tuleminen, tunnustuksen saaminen omasta arvokkuudesta, ihmisten välinen luottamus ja elämänilo – pystyvät tarjoamaa sellaista voimaa ihmiselle, mistä materia on vain varjo. Nämä asiat saavat toteamaan, että ”mä saan mun elämästä kiinni”.
Uudistuva edistysajattelu rakentaa tulevaisuutta sen varaan, mikä saa ihmisen haltioitumaan elämästä. Ehtymätön voimavara on kanssalaisuus – siis kanssalaisuus – se, että ollaan toisille kanssakulkijoita. Jaetaan elämän ilot ja surut, tullaan kohdatuiksi ja ollaan läsnä toisillemme. Muodostetaan tiloja vuorovaikutukselle, jossa on niin turvallinen ja hyvä olo, että on helppoa yltää omaan parhaaseen.
Kun tähän päästään saadaan elämään sellaista pääomaa, jota materiaaliset asiat eivät pysty tarjoamaan. Olemassaolomme ihanne kääntyy sellaiseen suuntaan, jossa mahdollisuudet ovat rajattomat toisin kuin materiaalisella vauraudella, joka on hyvinvoinnin kannalta ilmeisen tärkeää, mutta jolla on väistämättömät yhden planeetan rajat.
Hyvinvointiajattelu on siirtymässä yleisestä yksilöllisempään suuntaan. Miten osaisimme luoda sellaisia yhteiskunnan rakenteita, jotka auttaisivat havahtumaan päivittäin siihen, että olemme olentoja, joilla on arvokkaita tarkoituksia olemassaololla? Jos siihen pääsisimme, kansalaisilla olisi elämässään entistä enemmän sellaisia syitä ja tarkoituksia, jotka kannattelevat tätä päivää ja samalla varmistavat, että hyvä jatkuu.
Voisiko uudistuva edistysajattelu luoda sellaista suurta tarinaa, joka auttaisi minua, meitä ja koko yhteiskuntaa nousemaan uudelle tietoisuuden tasolle? Maailmankäsityksemme kehittyisi havahtumisten avulla eritasoisia kytköksiä ja liittymisiä tunnistavaksi. Vastuullisissa suhteissa, liittymisissä ja kytkeytymisissä ympärillämme olevaan syntyisi merkityksellisyyden kokemuksia.