1. Kymmenen vuotta kestäneessä 500 000 ihmistä käsittäneessä seurantatutkimuksessa huomattiin, että ihmiset, jotka söivät eniten punaista lihaa, kuolivat muita nuorempina syöpään, sydänsairauksiin ja muihin syihin. Sen sijaan ne ihmiset, jotka söivät punaista lihaa kaikkein vähiten, elivät pisimpään.
2. Karjatalous tuottaa 18% ilmastonmuutokseen yhteydessä olevista kasvihuonekaasuista maapallollamme YK:n mukaan. Tämä on enemmän kuin koko maapallon auto, juna ja lentoliikenne yhteensä.
3. YK:n mukaan reilu kolmannes maapallon viljelyskelpoisesta maasta on valjastettu eläinten rehun tuotantoon. Metsien hakkaaminen laidunmaaksi on pääasiallinen syy metsien häviämiselle.
4. Nykyisessä tehomaataloudessa eläimet kärsivät erilaisista tilapäisistä ja jatkuvista kivuista, sillä eläimiä pidetään lajeille ei-tyypillisissä olosuhteissa, joihin harva ihminen alistaisi oman koiransa tai kissansa, vaikka kesyyntyvinä eläiminä ne olisivat siihen teuraseläimiä sopeutuvaisempia. Tietoinen kivun tuottaminen eläimelle vaatii erityistä lujuutta.