Ostamalla jugurttipurkillisen jugurttia kuluttaja vahvistaa sosiomateriaalista verkostoa, johon kuuluu satoja ihmisiä ja lukuisia teollisuuslaitoksia eri puolella maailmaa.
Stuttgartissa, Etelä-Saksassa sijaitsevan elintarviketehtaan tuottaman mansikkajugurtin valmistuksessa tarvittava maito ja sokeri tulevat lähialueilta. Sen sijaan bakteeriviljelmät, jotka hapattavat maidosta jugurttia, kuljetetaan tehtaalle 850 kilometrin päästä läheltä Tanskan rajaa. Tuotepakkaus valmistetaan Baijerissa 300 kilometrin päässä Stuttgartista. Sen raaka-aineet kuljetetaan jugurttia valmistavalle tehtaalle Nordrhein-Westfalenin alueelta 500 kilometrin päästä, mistä myös saadaan ainoa metalliteollisuutta työllistävä pakkauksen osa – alumiinikansi. Mansikat kasvavat puolalaisilla pelloilla, mistä ne toimitetaan ensin käsiteltäviksi Belgian rajalle, tuhannen kilometrin päähän ja sen jälkeen Stuttgartiin. Tukkupakkaus, jossa jugurtit lähtevät jugurttia valmistaneesta tehtaasta kohti kuluttajia, koostuu eri pahveista, kartongeista, liimasta ja muovikalvosta, joita tehdas kuljettaa sekä läheltä 15–70 kilometrin päästä että Itävallasta ja Ranskasta 350–700 kilometrin päästä.
Yksi Stuttgartissa valmistettu jugurttipurkillinen vaatii kaiken kaikkiaan 7 857 kilometriä rekka-autoilla liikkumista Keski-Euroopassa. (Schmidt-Bleek 2000)