Kestävä kehitys on jännitteinen käsite, sillä se viittaa samaan aikaan pysyvyyteen ja muutokseen. Tavoitteena on sellainen elämäntapa ja kulttuuri, jossa tasavertaisuus voimistuu oikeudenmukaisen jakamisen ansiosta ja elämää ylläpitävät luonnon ekosysteemit säilyvät elinvoimaisina.
Kestävän kehityksen sosiaalinen ulottuvuus on ihmisoikeusperustainen. Ihminen ymmärretään arvokkaaksi siksi, että on hän on syntynyt ihmiseksi – ei suoritusten tai yhteiskunnallisen aseman perusteella. Yhteiskunnassa tavoitellaan eheyttä, jotta jokainen kansalainen voisi olla ylpeästi erityinen, ainutlaatuinen ja osallinen.
Ekologisen kestävyyden huomion kohteena ovat
(a) hengityskelpoinen ilma ja juomakelpoinen vesi
(b) kasvien pölytykset ja maaperän hedelmällisyys
(c) ilmaston vakaus ja maa-alueiden asuinkelpoisuus
(d) luonnonvarat
Kestävyysfilosofia haastaa moderniin ajatteluun vakiintunutta uskomusta siitä, että luonto ja inhimilliset arvot sisältävä kulttuuri olisivat perustavalla tavalla toisistaan erilliset. Kestävyysfilosofiassa talous ymmärretään ekososiaaliseksi prosessiksi. Siirtyminen antroposeeniin – ihmisen aikaan – on siten muuttamassa suhtautumistamme hyvän elämän ja hyvinvoinnin tavoitteluun liittyviin kysymyksiin.
Tulevaisuuden toivoa luova ekososiaalinen sivistys on inhimillisen kasvun kautta saavutettua ymmärrystä sellaisista ihmisenä olemisen oikeuksista ja velvollisuuksista, jotka perustuvat riippuvuuteen luonnosta ja toisista ihmisistä. Rajallisen maapallon olosuhteet tunnistava sivistys tavoittelee sitä, että hyvä elämä on mahdollista kaikille ja aina. Se on paljon, mutta vähempää ei sivistyneen ihmisen eettisyys salli.
Kehityksen kestävyys edellyttää omien valintojen seuraamusten tunnistamista. Jokapäiväisten valintojen vastuullisuutta tarkasteltaessa huomion kohteina voivat olla alla olevassa taulukossa nimetyt seuraamustietoisuuden tekijät.
