Satavuotias Suomi tarvitsee näkymän, mitä olla ja kuinka elää tulevina päivinä. Tarvitsemme Suomen, jossa jokaiselle löytyy tilaa ja omanäköinen paikka. Suomen menestys jatkuu siten, että politiikalla luodaan määrätietoisesti sellaisia olosuhteita, joissa kansalaiset pystyvät ottamaan käyttöön täyden potentiaalinsa. Jos onnistuu liittämään omat ponnistelut osaksi jotakin itseä suurempaa tarkoitusta ja päämäärää, on tekemisellä merkitys.
Viime vuosina olemme keskittyneet lisäämään nopeutta. Nopeus on kohtalokasta jos kulkemamme suunta osoittautuu vääräksi. Satavuotias Suomi tarvitsee tulevaisuudelle sellaisen suunnan, joka varmistaa, että mahdollisimman monen ihmisen elämä olisi entistä haluttavampaa tässä ja nyt. Mitä jos tarjoaisimme toisillemme elämän täyttymyksiä joka päivä? Elämän täyttymys on saada kuulua kansakuntaan, yhteisöön ja lähipiiriin, jossa saa tunnustusta omasta arvokkuudesta ilman ehtoja.
Jokaisessa ihmisessä olevan ainutlaatuisuuden varaan rakentuu paras tulevaisuus. Omilla vahvuusalueilla toimittaessa erilaisten ihmisten ominaisuuden täydentävät toisiaa. On helppoa yltää omaan parhaaseen joka päivä. Olla kaikkea sitä, mitä omista lähtökohdista käsin parhaimmillaan voi olla. Siihen päästään niin, että luodaan perheestä, työpaikasta tai kansakunnasta yhteisö, joka tunnistaa jäseniensä erinomaisuudet ja ottaa ne käyttöön. Kiinnitetään huomio siihen hyvään, jota meillä on. Asetutaan ratkaisuksi ongelmien vahvistamisen ja voivottelun sijasta. Tehdään tekoja, jotka antavat hyvän syyn olla ylpeä peiliin katsottaessa.
Tarvitsemme enemmän keskustelua suurista kysymyksistä. Pitää kysyä periksiantamattomasti mitä on edistys ja mikä tekee elämästä elämisen arvoista? Mihin suuntaan yhteiskuntaa ja sen instituutioita tulisi kehittää tulevaisuuden toivon vahvistamiseksi? Millaista olisi rikas elämä ja millaisessa yhteiskunnassa sen toteutuminen olisi todennäköisintä? Kuinka osallistua sellaisen maailman rakentamiseen, josta lapsen lapsemme voisivat olla ylpeitä?
Huolestuttavaa on se, että politiikan ja talouden toimintaa luonnehtivat edelleen samat periaatteet kuin sotien jälkeisinä vuosina, jolloin tavoitteena oli nostaa suomalaiset pois äärimmäisestä köyhyydestä mahdollisimman nopeasti. Se oli viisasta silloin. Mutta lisääntyykö elämän merkityksellisyys ja ilo nykypäivän Suomessa siten, että pyrimme ensisijaisesti siihen, että olisimme vuoden päästä vähän vauraampia?
Teollisen ajan yhteiskunnallisesta kontekstista omaksumamme ajatus siitä, että riittävästi on vähän enemmän, tulee viikko viikolta voimallisemmin kyseenalaistetuksi. Materiaalisen hyvän jatkuvaan lisäämiseen perustuva hyvinvointinäkemys ajautuu väistämättä umpikujaan, sillä vastassa ovat planeettamme rajallisuudesta johtuvat muuttumattomat rajat.
Tiedämme, että lapsemme tulevat elämään maailmassa, jossa luonnon tilassa olevat alueet vähenevät, eläin- ja kasvilajeja on vähemmän, ruokatuotanto on nykyistä rajoittuneempaa, useat keskeiset luonnonvarat hupenevat ja ilmasto on nykyistä epävakaampi. Tämä kehityskulku haastaa tarkistamaan vallalla olevaa hyvinvointiajattelua.
Yhä useampi suomalainen on varttunut jälkimateriaalista yhteiskuntaa muistuttavissa olosuhteissa, joissa perustarpeiden tyydyttäminen on itsestään selvää. Suomalaisten kokema tyytyväisyys omaa elämää kohtaan ei ole enää viime vuosikymmeninä parantunut. Jos tyytyväisyyttä halutaan vielä parantaa, tulee elämän merkityksellisyyden maksimoinnista se juttu entisen pakkomielteisen materian määrän lisäämisen sijasta. Samalla siirrymme aktiivisesti ratkaisemaan kestämättömän kehityksen ongelmia.
Kysymys on siis siitä, mitä pitäisi tavoitella seuraavaksi kun perustarpeemme ovat jo tyydytettyjä? Kuluttamisen lisäämiseen ja rahavirtojen maksimointiin perustuva kapea hyvän elämän tavoittelu tylsistyttää mieltä ja köyhentää elämän merkityssisältöjä. Se ei tarjoa sitä kokemusta elämästä, jota jokainen pohjimmiltaan janoaa. Huomio kiinnittyy liiaksi siihen, mitä puuttuu, eikä siihen mitä meillä jo on. Jossain on olemassa raja sille, mikä riittää ja mikä on liian vähän. Sen rajan tunnistaminen on oman hyvinvoinnin ja tulevaisuuden toivon säilyttämisen kannalta oleellista.
Elämä on jatkuvaa kannanottoa toivotun maailman puolesta tai sitä vastaan. Elämänpoltetta lisää se, että tunnistaa itsensä eläväksi ja myönteisesti vaikuttavaksi osaksi ympäröivää todellisuutta. Se on siirtymistä kohtalonomaisesta ajelehtimisesta oman elämän aktiiviseksi tekijäksi. Elämän edellytysten varmistaminen tuleville sukupolville ei ole tinkimiseen, luopumiseen ja uhrautumiseen perustuvaa vaan elämisen arvoisen elämän tekijöiden tunnistamista ja niiden mukaisten valintojen tekemistä. Tekemiselle ja olemiselle saadaan arvokas tarkoitus kun oma etu ja yhteinen paras yhdistyvät.
Edelläkävijäyritykset onnistuvat jo yhdistämään tuotteessa tai palvelussa hyödyn yrityksen työntekijälle, hyödyn tuotteen tai palvelun käyttäjälle, hyödyn yhteiskunnalle sekä hyödyn koko ihmiskunnan yhteiselle tulevaisuudelle maapallolla, jonka luonnonvarat ja päästöjen sitomiskyky ovat rajalliset. Oma tekeminen liitetään osaksi merkityksellistä ja itseä suurempaa kokonaisuutta. Näin muodostuu jaettua arvoa, joka on vastaansanomattoman vakuuttavaa. Se antaa hyvän syyn herätä uuteen päivään.
Huomisen visio on aivan ilmeisesti nykyistä kokonaisvaltaisempi ymmärrys siitä, mitä hyvä elämä on. Uudistuva hyvinvointiajattelu laajentaa hyvinvoinnin perustaa siihen suuntaan, johon ihmiskunnan on oman etunsa vuoksi joka tapauksessa kuljettava: aineettoman immateriaalisen pääoman kartuttamiseen. Omistamisen tilalle tulee käyttöoikeutta ja saatavuutta. Elämän päämääränä voimistuu ihmisen täyden potentiaalin käyttöönotto, joka saa täyttymyksensä täydessä ihmisyydessä.
Turvallisuus on varmuutta hyvän jatkumisesta. Luottamus on uskoa hyvään. Jotta turvallisuus ja luottamus voisi lisääntyä on keskeista pohtia riittävyyttä, lisätä osallisuutta ja laajentaa oikeudenmukaisuusyhteisöä – sitä piiriä, jonka sisällä oikeudenmukaisuuden toteutumista tarkastellaan. Taloudellisen toimeliaisuuden kohdalla tämä tarkoittaa jakavampaa, osallistavampaa ja yhteiskunnan kokonaisetua aktiivisemmin tavoittelevaa taloutta.