Parhaillaan meneillään oleva talouskriisi voidaan tulkita osoitukseksi siitä kuinka ihmisten arvomaailma on murroksessa.
Nobel-palkitun taloustieteilijä Paul Krugmanin mukaan meneillään oleva kriisi on osoitus kulttuurisesta muutoksesta, jonka seurauksena ihmiset eivät enää usko talouden ensisijaiseen tärkeyteen. Myös Ronald F. Inglehart osoittaa laajalla empiirisellä aineistollaan, että postmaterialistinen arvomaailma nostaa päätään.
– Ne ihmiset, jotka vakuuttivat meille, että yksityinen voiton tavoittelu johtaa aina hyvään tulokseen, ovat olleet vakavalla tavalla väärässä, sanoo Paul Krugman (Yle Uutiset, Reuters).
Kyseessä on myös kannanotto yhteisöllisyyden puolesta. Yhteisen hyvän toteutumisen varmistamiseksi yksilön etu pitäisikin alistua yhteiselle hyvälle. Se vaatii kuitenkin eettistä puntarointia ja usein yksilön etu taitaa vielä käytännössä valintatilanteissa mennä yhteisen edun edelle.
Joka tapauksessa henkisten asioiden suosiminen materiaalisten asioiden kustannuksella on ainoa todellinen mahdollisuus ihmiskunnalle tällä planeetalla, jossa ihmisten luonnonvarojen kulutus ylittää maapallon sietokyvyn.