Onnellisen planeetan indeksi (The Happy Planet Index, HPI) pyrkii kuvailemaan ja
ymmärtämään sosiaalista, ekologista ja taloudellista hyvinvointia sekä luomaan sille edellytyksiä.

HPI huomioi (a) kansalaisen oman kokemuksen hyvinvoinnista, (b) mittauksen kohteena olevan maan eliniän odotteen ja (c) ekologisen jalanjäljen. Indeksi lasketaan kertomalla ihmisten itsensä arvioiman tyytyväisyyden pistemäärä keskimääräisellä eliniänodotteella ja jakamalla näin saatu tulo maan ekologisella jalanjäljellä.

Mittaustavasta saadut kokemukset osoittavat, että pitkän ja merkitykselliseksi koetun elämän eläminen ei välttämättä vaadi sellaista materiaalista hyvinvointia, mihin teollistuneissa maissa olemme tottuneet. Esimerkiksi Costa Ricassa ihmiset elävät yhtä pitkään kuin englantilaiset, he ovat tyytyväisempiä elämäänsä kuin englantilaiset ja silti heidän ekologinen jalanjälkensä on vain puolet keskiverto englantilaisen ekologisesta jalanjäljestä.