Työn verottaminen ei ehkä ole yhteiskunnallisesti viisain tapa kerätä tuloja valtiolle. Jos verotusta siirrettäisiin työn verottamisesta elämän kukoistamista pitkällä aikavälillä rajusti häiritsevään saastumisen ja luonnonvaroja tuhlailevan tuotannon ja kulutuksen verotukseen, saattaisi lopputulos olla kokonaisuuden kannalta nykyistä oleellisesti parempi. Palkkatyöläisen työmotivaatio parantuisi ja ihmisten, yhteiskunnan ja luonnon hyvinvointi otettaisiin tuotannossa ja kulutuksessa huomioon myös meidän jälkeemme tulevia sukupolvia ajatellen.
Ekotehokas tuotanto ei saastuta ympäristöä ja kuluttaa vähän luonnonvaroja. Tuotteet on suunniteltu niin, että ne eivät synnytä lainkaan jätettä. Ne ovat joko kierrätettävissä tai maatuvia. Luonnon mallin mukaisesti tuotantoprosessissa tuotteiden valmistuksessa syntyneet jätteet otetaan hyötykäyttöön ja käytöstä poistuneet tuotteet käytetään uusien tuotteiden raaka-aineena. Vähittäismyynnissä olevat tuotteen hinnoitellaan siten, että tuotteen hinnassa on huomioitu sen valmistuksesta, kuljetuksesta ja käytöstä johtuvat hyödyt ja haitat euroina. Hyvinvointiamme tukevat tuotteet ovat meille edullisia ja sitä vähentävät tuotteet kalliita.