Ensisijaisena globaalina haasteena ei enää ole väestönkasvu. Sen huippu oli 1960-luvun lopulla, jolloin väestö kasvoi 2,1 prosenttia vuodessa. Vuonna 2000 väestökasvun nopeus oli enää 1,35 prosenttia. Väestön määrä vakiintunee 9–10 miljardiin ihmiseen vuoteen 2050 mennessä. Se on paljon, mutta ei mahdoton määrä planeetallemme.
Sen sijaan kulutusmyönteisyys ja materian määrän varaan rakentuva hyvinvoinnin tavoittelu on edelleen voimissaan ja sitä kyseenalaistetaan vain vähän. Tätä osoittaa esimerkiksi se, että kuluttamisesta aiheutuvat hiilidioksidipäästöt ovat Suomessa Pohjoismaiden suurimmat ja maailman 9. suurimmat. Maailman rikkaimpaan kymmenykseen kuuluvien ihmisten (alle miljardi ihmistä) päivittäiset valinnat tuottavat 50 % hiilidioksidipäästöistä. Nämä valinnat liittyvät pääasiassa ravintoon, asumiseen ja liikkumiseen. Väistämätöntä maailmankansalaisuutta osoittaa se, että kolmannes suomalaisten päästöistä muodostuu ulkomailla, lähinna Aasiassa, josta on muodostunut teollisuusalueemme. Uusiutuvien luonnonvarojen kulutusta mittaava ekologinen jalanjälki on suomalaisilla maailman 11. suurin. Lähes 4 000 litran päivittäisestä suomalaisen ihmisen vesijalanjäljestä 47 prosenttia muodostuu nykyään ulkomailla. Suomalaisen vesijalanjäljen suurimman osuuden muodostaa eläinperäisen ravinnon suosiminen. Pääasiassa kestämättömien tuotanto ja kulutustottumuksien vuoksi maailmassa tulee uhanalaiseksi 150–200 uutta lajia joka vuorokausi. Suomessakin 10,5 prosenttia kaikista kasvi- ja eläinlajeista on uhanalaisia.