Seuraavat vuosikymmenet ovat todennäköisesti ihmisen historian merkittävimmät. Vallalla oleva vaurauden maksimointia korostava olemassaolemisen ihanne ei riittävästi kiinnitä huomiota sen maailman laatuun, joka on jäämässä lapsillemme ja lastenlapsillemme. Kapea olemassaolemisen ihanne kaventaa myös koettua hyvinvointia. Suhde toisiin ihmisiin ja muuhun ympäröivään todellisuuteen välineellistyy. Päätöksiä ohjaa kylmän viileästi raha eikä koetun hyvinvoinnin lisääminen. Ilman vastuullista maailmasuhdetta materiaaliset hyvän elämän tavoittelun keinot kääntyvät luonnon elinvoimaisuutta tuhoaviksi ja ihmisen arvokkuutta musertaviksi hankkeiksi. Tämä heikentää luottamusta ja vähentää toiveikkuutta tulevaisuuden suhteen.
Etenemme nopeammin ja kauemmas kestävästä kehityksestä kuin koskaan aikaisemmin ihmiskunnan historiassa. Lapsemme tulevat elämään maailmassa, jossa on nykyistä enemmän ihmisiä, luonnon tilassa olevat alueet vähenevät, eläin- ja kasvilajeja on vähemmän, ruokatuotanto on nykyistä rajoittuneempaa, useat keskeiset luonnonvarat hupenevat ja ilmasto on nykyistä epävakaampi.
Likaisesta fossiilitaloudesta eroon pääseminen on keskeistä hiilidioksidipäästöjen vähentämiseksi, sillä muutoin ajaudumme hyvin epätaloudelliseen tilanteeseen, jossa joudumme samalla sekä hillitsemään ilmastonmuutosta että sopeutumaan siihen. Mitä nopeammin fossiilisesta energiasta siirrytään pois, sen halvemmaksi siirtymä tulee. Kestävyyttä lisäävien ratkaisujen siirtäminen vuoteen 2020 aiheuttaa yhteiskunnille 50–700 prosenttia suuremmat kustannukset vuoden 2050 jälkeen.
Kuluja aiheuttavat ilmastonmuutoksen voimistamat säiden ääri-ilmiöt, jotka vaurioittavat infrastruktuuria ja kiinteistöjä, joissa on kiinni huomattava osa ihmiskunnan varallisuudesta – 70 prosenttia Suomen varallisuudesta. Pelkästään Itä-Siperian alueen meren pinnan alla olevan ikiroudan sulamisen vuoksi vapautuvan metaanin aiheuttamien haittojen kustannukset ovat lähes vuoden 2012 koko maailmantalouden suuruiset. Niin ikään ilmastonmuutoksen turmelemilta maa-alueilta muuttavien ilmastopakolaisten oikeudenmukainen kohtelu ja pakolaisuuden hallinta vaatii ponnisteluja vuosi vuodelta enemmän. Ilmastonmuutos uhkaa siis myös yhteiskuntien vakautta. Huomattava osa maailman maista on jo kirjannut ilmastonmuutoksen turvallisuusstrategioihinsa.
Eliöyhteisöt ja niiden ympäristöt muodostavat elämän edellytyksiä ylläpitäviä ekosysteemipalveluja, joiden kestävyyttä ilmastonmuutos uhkaa. Vakavin uhka kohdistuu koko ihmislajin selviytymiseen jos ekosysteemipalveluja tuhoutuu monia yhtä aikaa. Romahtamisuhan alla olevien ekosysteemipalvelujen korvaaminen ihmisresurssein vaatisi jopa 50 prosenttia kaikesta ihmistyövoimasta ja pääomasta.
Sivistymättömyyttä osoittaa se, jos siirrämme tuleville sukupolville taakkaa, joka on vaikeaa, ellei mahdotonta kantaa. Vastuullinen maailmasuhde edellyttää maailmankäsityksen muutosta ihmiskeskeisestä kohden ekosysteemikeskeistä systeemiajatteluun perustuvaa maailman hahmottamista. Siinä kaiken olevaisen välillä on keskinäisriippuvuus. Ihmisen kulttuuri ja luonto ymmärretään aristoteleeläisittäin enemmän samanlaiseksi kuin erilaiseksi. Kaiken perustana on luonto. Samalla kohentuu oma koettu hyvinvointi, sillä pirstaleisuuden sijasta elämä kiinnittyy osaksi laajempaa merkityksellistä ja vakaata kehystä.
Vastuullisen maailmasuhteen perimmäisenä tarkoituksena on ihmislajin tulevaisuuden turvaaminen ja arvokkaan elämän mahdollisuuksien puolustaminen. Jotta tähän päästään, eettisen huolenpidon piirin tulee kattaa ensisijaisesti ekologiset kysymykset, jotta elämän edellytyksen säilyisivät, ja toissijaisesti sosiaaliset kysymykset, jotta arvokkaan elämän edellytykset olisi turvattu. Vasta näiden edellytysten vallitessa on mahdollista muodostaa kestävä talous, sillä talous perustuu luonnonvarojen hyväksikäyttöön ja ihmisten panoksiin.
Tällä hetkellä päätöksenteko ohjautuu kasvun pakon varassa. Kasvaminen keinolla millä hyvänsä siirtää kasvusta aiheutuvan laskun tulevaisuuteen. Uhkana on, että taloudesta muodostuu itseään vastaan kääntyvä apparaatti, joka on sokea markkinavirheille ja tuhoaa omat toimintaedellytyksensä. Vastuuttomuuden seurauksena kaikki lopulta häviävät, mutta huolenpidon piirin määrätietoinen laajentaminen saa aikaan sellaista elämän kukoistamista, josta tulevat sukupolvet kiittävät meitä.
Lisää aihepiiristä: Salonen, A. (2015). Vastuullinen maailmasuhde ja sen merkitys hyvän elämän tavoittelussa. UAS Journal 1/2015.