Hyvän elämän mahdollisuudet on välttämätöntä järjestää ekologisesti kestävästi ja sosiaalisesti oikeudenmukaisesti, jotta tulevaisuus olisi hyvä. Maapallon rajallisuuden vuoksi aineelliset mahdollisuudet ovat rajalliset toisin kuin aineettomat, jotka ovat ehtymättömiä ja kaikkien ulottuvilla.
Kovin harvoilla ihmisillä maapallolla on aineellisesti tarkasteltuna asiat niin hyvin kuin suomalaisilla. Elämme yltäkylläisyydessä. Pitäisikö nyt viimeistään yhteiskuntapolitiikan tavoitteena olla kansalaisten elämänlaadun kohentaminen eikä talouden koon kasvattaminen?
Olisiko bruttokansantuotteen kasvattamisen sijaan huomion kohteeksi otettava kansalaisten hyvinvointikokemukset?
Elintason jatkuvan parantamisen seurauksena kiire ja suorituskeskeisyys lisääntyvät elämässä. Hektisen elämän ongelmaksi muodostuu riittämättömyyden kokemus. Juuri kun tavoitteen näyttää saavuttavan, se lipeää käsistä kuin liukas saippua. Seurauksena on sisäistä tyhjyyttä ja elämän merkityksettömyyttä.
Nykyaikaa luonnehtii ensimmäinen pääasiassa ihmisen itsensä aiheuttama ilmastonmuutos, ensimmäinen Homo sapiensin toiminnasta johtuva sukupuuttoaalto ja ennen näkemätön luonnonvarojen hupeneminen. Nämä nykyajan ongelmat voi ratkaista ihminen – jos tahtoa löytyy. Mistään muualta ei ratkaisuja löydy.
Pitäisikö pyrkiä sellaiseen yhteiskuntapolitiikkaan, joka tähtäisi suoraan kansalaisten elämänlaadun parantumiseen välineellisen talouskasvutavoitteen sijaan? Ilman kokonaisvaltaista siirtymistä kiertotalouteen, talouskasvussa on kyse luonnonvarojen muuttamisesta jätteiksi ja päästöiksi.
Mitä myöhemmin kansalaiset, yhteiskunnat ja koko ihmiskunta tarvittavan kokonaisvaltaisen käännöksen toteuttavat, sitä kalliimmaksi muodostuu yhteisen tulevaisuuden haltuunotto – ellei jopa mahdottomaksi?