Kansalaisten vaikutusmahdollisuuksien lisääminen auttaa torjumaan yhteiskunnan ääripäistymistä, joka johtuu osittain siitä turhautumisesta, että kansalaiset kokevat, etteivät he pysty vaikuttamaan omaan elämäänsä liittyviin asioihin. Siksi kansalaisten äänen kuuleminen ”uusilla korvilla” on oleellista. Digitalisoituva yhteiskunta tarjoaa tälle kuulemiselle mahdollisuuksia. Ja pitäjäaktivismi sen eri muodoissa voi olla keskeinen tämän myönteisen kehityskulun kiihdyttäjä.
Elämme maailmanlaajuisen talouden osana. Jokaisen ihmisen elämänpiiristä on vaivihkaa tullut globaali. Yhden kauppareissun vaikutukset ulottuvat jopa tuhansien ihmisten elämään ja heidän elinympäristöihinsä eri puolilla maailmaa. Hurjaa, mutta totta.
Talouden maailmanlaajuistumisen seurauksena kuluttamiseen liittyvät hyödyt ja haitat ovat siirtyneet yhä kauemmas kuluttajasta. Käytännössä kyse on esimerkiksi siitä, kuinka perunapellon vieressä sijaitsevan koulun oppilaat syövät puolalaisia perunoita.
Nykyään keskivertosuomalaisen kuluttamasta vedestä puolet kuluu ulkomailla ja 40 prosenttia ruoan tuotannossa tarvittavista pelloista sijaitsee maamme rajojen ulkopuolella. Myös kulutuskäyttäytymisestämme johtuvista hiilidioksidipäästöistä suuri osa muodostuu kaukana meistä – siellä missä kulutushyödykkeemme valmistetaan.
Paikallisesti tuotetuilla tuotteilla ja palveluilla on vastaansanomattomia hyötyjä. Niihin käytetty raha jää hyödyttämään paikallista yhteisöä eikä siirry omalta alueelta kauas pois. Kun tuottaja ja kuluttaja ovat lähellä toisiaan, syntyy heidän välilleen luottamusta. Luottamus on hyvän yhteiskunnan keskeinen rakennusaine. Tuottajan ja kuluttajan välinen yhteys voi käytännössä olla vaikka sitä, kuinka tuntee tutun ihmiset ompelemat napit iholla.
Sen sijaan etäisyys tuottajan ja kuluttajan välillä voi tuoda mukanaan vastuuttomuutta, joka on piilossa läpinäkymättömien tuotevalmistusketjujen kätköissä. On vaikea tietää, millaisia vaikutusten ketjuja liittyy esimerkiksi älypuhelimeen. Se koostuu noin 400 osasta, jotka valmistetaan noin 30 eri metallista. Jokaisella metallilla on oma tarina kerrottavanaan. Aina nämä tarinat eivät kestä päivänvaloa.
Ajallemme tyypillistä erittäin myönteistä kehitystä edustaa entistä tiedostavampi kuluttaminen. Se voi olla käytännössä esimerkiksi vertaistaloutta, jossa ylitetään tuottajan ja kuluttajan välinen raja sosiaalisen median tuomien mahdollisuuksien avulla.
Vertaistalous voi olla sitä, että kylän raitin porukat tai kaupunginosan asukkaat ratkaisevat jokapäiväiseen elämäänsä liittyviä ongelmia digitaalisten mahdollisuuksien avulla. Sosiaalisessa mediassa järjestäytynyt porukka voi pistää juhlavaatteet kiertoon alueen asukkaiden kesken – tai toimia niin, että saadaan paikallisten maanviljelijöiden tuottamaan ruokaa suoraan tiloilta yhteisön tarpeisiin. Ongelmat ratkaistaan organisoitumalla ongelmanratkaisuyhteisöksi digiajan mukanaan tuomien sähköisten vuorovaikutusalustojen avulla.
Tällainen pitäjäaktivismiksi tai kaupunkiaktivismiksi miellettävä pop-up-tyylinen toiminta on ketterää. Siinä vältetään jäykkiä rakenteita. Se nivoo yhteen yrittäjämäiseen toimintaan liittyvän kannattavuuden periaatteen, kolmannelta sektorilta tutun organisaatiokulttuurin ja julkisen sektorin yleishyödyllisyyden. Tämä niin sanottu neljäs sektori voi laajentuessaan uudistaa taloutta entistä paikallisemmaksi.
Mutta neljännen sektorin vaikutukset voivat myös ulottua laajemmalle yhteiskuntaan. Neljäs sektori voi luoda uusia mahdollisuuksia kansaisaktiivisuudelle erilaisten kansalaisfoorumeiden muodossa. Se voi myös haastaa edustuksellista demokratiaa suoremman kansanvallan suuntaan, sillä edustuksellisen demokratian jähmeys alkaa jo olla este myönteiselle demokratiakehitykselle. Kun ihmiset ajautuvat henkisesti etäälle toisistaan, lisääntyy epäluuloisuus ja yhteiskunta ääripäistyy.
Jakavammat, osallistavammat ja paikallisemmat talouden muodot ovat osoittautumassa vetovoimaisiksi, sillä ne vaalivat ihmisten välistä luottamusta. Niiden avulla on mahdollista valtavirtaistaa käyttöoikeuteen ja saatavuuteen perustuvaa talouden järjestäytymistä. Silloin omistamisen merkitys aineellisen hyvinvoinnin turvaamisessa pienenee ja jakamisen merkitys korostuu. Samalla kehitys on kestävämpää.