Tutkimme, mikä tekee elämästä hyvän. Olimme kiinnostuneita siitä, kuinka ihmiset arvioivat omaa elämäänsä kokonaisuutena ja millaiseksi he tämän reflektionsa valossa oman elämänsä mieltävät osana ympäröiviä yhteiskunnallisia ja maailmanlaajuisia olosuhteita. Aineisto (n=2052) edusti Manner-Suomen 18–79-vuotiasta väestöä.
Yhdistimme hyvinvoinnin kestävyyteen siten, että pyysimme vastaajia kertomaan kuinka heidän elämässään toteutuvat kestävyyttä edistävät jokapäiväiset asiat. Kolme hyvinvoinnin osatekijää – tyytyväisyys, arvokkuuden ja merkityksellisyyden kokeminen sekä kestävät elämäntavat – muodostivat tarkastelussamme kestävän hyvinvoinnin.
Kestävyyden yhdistäminen hyvinvoinnin tavoitteluun on yksi ihmiskunnan suurimpia haasteita. Tämä johtuu siitä, että vallalla olevat hyvinvoinnin tavoittelun tavat ovat pääasiallinen syy sille, että ilmasto on muuttumassa ihmiselämälle epäsuosiolliseksi, luonnonvarat hupenevat ja luonnon monimuotoisuus kaventuu.
Onneksi muutos on jo käynnissä. Kestävää hyvinvointia turvaavia ratkaisuja otetaan käyttöön eri puolilla maailmaa. Yli 130 maailman maata on sitoutunut rakentamaan hiilineutraalin yhteiskunnan omasta maastaan kuluvan vuosisadan puoliväliin mennessä. Suomessa ilmastolaki auttaa pitämään kiinni siitä, että hiilineutraalisuus saavutetaan vuoteen 2035 mennessä.
Maailmanlaajuisen kestävyysmurroksen toteutuminen tarjoaa työtä ja toimeentuloa niille, jotka kulkevat eturintamassa. Suomella tämä mahdollisuus on käden ulottuvilla. Myönteisistä mahdollisuuksista huolimatta kestävyysmurrokseen viitataan usein ilmiönä, jolle on ominaista tinkiminen, niukkuus ja luopuminen. Juuri julkaistu tutkimuksemme osoittaa toiseen suuntaan.
Määrittelimme tutkimuksessamme hyvinvoinnin muodostuvan hedoniasta ja eudaimoniasta. Hedoninen hyvinvointi perustuu elämän miellyttävyyteen, mielihyvään ja tyytyväisyyteen, jolloin hyvinvoinnin tavoittelua kuvaa ajatus siitä, että ”maailma on minua varten”. Eudaimonisessa hyvinvoinnissa on kyse omannäköisen ja merkitykselliseksi koetun elämän elämisestä itsen ja ympärillä olevan todellisuuden välisessä suhteessa, jolloin ajatellaan, että ”minä olen maailmaa varten”.
Kestävän hyvinvoinnin teoreettinen jäsentyminen, operationalisointi ja mittaaminen toteutui tämän taulukon mukaisesti.
Tunnistimme yhteyden tyytyväisyyden ja arvokkuuden kokemisen välillä. Tulostemme mukaan tyytyväiset ihmiset kokivat elämänsä arvokkaaksi – ja päinvastoin. Tämä havainto vahvistaa empiirisesti sen, että hedoninen ja eudaimoninen hyvinvointi lomittuvat ihmisen elämismaailmassa.
Sekä elämään tyytyväisyyttä että arvokkuuden kokemista selittivät tulostemme mukaan (a) koettu taloudellinen pärjääminen, (b) perherakenne, (c) sukupuoli ja (d) kestävät elämäntavat.
- Koettu taloudellinen pärjääminen. Subjektiivinen kokemus käytössä olevien rahojen riittävyydestä oli yhteydessä sekä elämään tyytyväisyyteen että arvokkuuden kokemiseen. Se, että käytössä olevat rahat saadaan riittämään, on yhteydessä riittävyyden määrittämiseen omassa jokapäiväisessä elämässä. Toisin sanoen kun tietää mikä riittää, on tyytyväinen. Vaikuttaakin siltä, että hyvinvoinnin näkökulmasta suomalaisessa yhteiskunnassa on olennaisempaa tarpeiden ja halujen erottelu kuin tulojen jatkuva kasvattaminen. Tätä johtopäätöstä tukee myös havaintomme siitä kuinka eri tuloryhmiin kuuluvien ihmisten välillä ei ollut tilastollisesti merkitseviä eroja tyytyväisyydessä ja arvokkuuden kokemisessa.
- Perherakenne. Tulostemme mukaan kaikkein tyytyväisin elämä saavutetaan Suomessa kaksin puolison kanssa asuttaessa, mutta kaikkein arvokkaimmaksi koettu elämä lapsiperheessä. Tämä saattaa johtua siitä, että itsekkäät nautinnon tai mielihyvän kokemukset (hedoninen hyvinvointi) eivät ole luonteenomaisia lapsiperheen arjessa, mutta toisaalta lapset lisäävät elämän merkityksellisyyttä ja arvokkuutta eli eudaimonista hyvinvointia. Lapsiperheen aikuisen tyytyväisyyttä voi vähentää valinnan mahdollisuuksien ja toimintamahdollisuuksien rajoittuneisuus, mikä on luonnollisesti haaste myös kestävien elämäntapojen omaksumiselle. Toisaalta lapset konkretisoivat ylisukupolvisen suhtautumisen ja kestävän tulevaisuuden tarvetta.
- Sukupuoli. Myös sukupuolten välillä oli tilastollisesti erittäin merkitsevä ero sekä elämään tyytyväisyydessä että arvokkuuden kokemisessa. Tästä herää mielenkiintoinen kysymys ja mahdollinen jatkotutkimusaihe: voisiko kestävyysmurrokseen löytyä malli suomalaisten naisten tavasta tavoitella hyvää elämää ja hyvinvointia, sillä he ovat miehiä tyytyväisempiä, kokevat elämänsä arvokkaammaksi kuin miehet ja myös heidän elämäntapansa ovat keskimäärin miehiä kestävämpiä.
- Kestävät elämäntavat. Elämäänsä tyytyväisten ja tyytymättömien ihmisten välisestä erosta selittyi 15,2 prosenttia kestävien elämäntapojen toteutumisella. Vastaava selitysaste arvokkuuden ja arvottomuuden kokemisen välillä oli 9,6 prosenttia. Kestävyyspyrkimykset eivät siis välttämättä ole luopumiskokemuksiin perustuvia, vaan ne voivat myös lisätä tyytyväisyyttä ja arvokkuuden kokemuksia. Tulevien sukupolvien hyvän elämän mahdollisuuksien puolesta toimiminen voi parantaa toimijan omaa hyvinvointia.
Kestävyyspyrkimysten merkitys korostuu Suomen kaltaisissa vauraissa maissa, sillä ne vastaavat 74 prosenttia planeettamme luonnonvarojen kuluttamisesta. Keskeinen kysymys on, kuinka hyvinvoinnin tavoittelun painopistettä onnistutaan siirtämään aineellisesta hyvästä aineettomaan, kuten tietoon ja ihmisten väliseen luottamukseen.
Aineettomat asiat viittaavat sellaisiin hyvinvoinnin tekijöihin, jotka ovat jokaisen saavutettavissa. Ne eivät tee eroa ihmisten välille sosioekonomisen taustan perusteella, sillä ne ei eivät vaadi erityisiä kykyjä tai taloudellisia voimavaroja. Näitä asioita ovat elämän arkiset ilot, kuten lintujen laulusta tai auringon laskusta nauttiminen.
Tämän tutkimuksen keskeinen anti on ymmärryksen lisääntyminen kestävän hyvinvoinnin rakentumisesta Suomessa. Kestävien elämäntapojen positiivinen yhteys hyvinvointiin on tosiasia. Hyvinvoinnin näkökulmasta kestävyyspyrkimyksiä ei välttämättä koeta Suomessa luopumisena ja tinkimisenä, vaan tyytyväisyyden ja arvokkuuden kokemisen parantumisena. Kansalainen voi samalla lisätä oman elämänsä mielekkyyttä ja rakentaa kestävää yhteiskuntaa, jolloin hedoninen hyvä kohtaa eudaimonisen hyvän.
Tuloksemme haastavat muuttamaan kestävyyssiirtymään liittyvää lähestymistapaa nykyistä myönteisemmäksi, sillä kestävän elämän tavoittelussa voi olla kyse tyytyväisyyden lisääntymisestä ja arvokkuuden kokemusten vahvistumisesta.