Ainutkertainen elämä on arvokas. Tarvitsemme näkymän, joka auttaa haltioitumaan elämästä, viitoittaa reitin kohti upeuksia ja sysää meidät kukoistuksen kierteeseen. Mikä on sellaista ehdotonta hyvää, jota haluamme elämältä? Jos onnistumme sanoittamaan sen, olemme jo siirtymässä sitä kohti. Czeslaw Milosz toteaa, että ”se, mitä ei sanota ääneen, näyttää jäävän toteutumatta.” On sanoitettava rohkeammin ja päättäväisemmin mistä elämässä oikein on kyse, mikä tekee elämästä elämisen arvoista?

Kaikki ei ole samanarvoista

Ihmisen olemassaolo tai olemattomuus on universuminen kokonaisuudessa vähäpätöinen ja yhdentekevä asia. Mutta jos kaikki on loppujen lopuksi yhdentekevää, on sitä siis myös vaikkapa sota, nälkä ja rakkaus. Kuitenkin ihmisen, yhteisöjen ja yhteiskuntienkin näkökulmasta käden ojentaminen ja auttaminen on aina parempi asia kuin väkivalta. Ja rauha on aina parempi asia kuin sota.

Kaikki ei ole yhtä arvokasta tässä maailmassa. Arvottamalla asioita ja ilmiöitä muodostuu näkemys, todellisuuskäsitys ja maailmankuva. Näkemysten avulla päästään taivuttamaan ajatuksia ja tekoja kohti tulevaa. Loppujen lopuksi oleellista ei ole tämä hetki ja nyt vallitsevat olosuhteet, vaan se mihin tämä hetki ja vallitsevat olosuhteet johtavat. Eli millaiseen huomiseen käännämme itseämme ja toisiamme. Tulevaisuuden toivo antaa tälle hetkelle syitä elää ja olla olemassa.

Siirretään keskustelua välineistä päämääriin

Suomessa puhutaan kovaan ääneen esimerkiksi siitä, kuinka koodaajista on pula. Mutta siitä, mitä pitäisi koodata, ei juuri keskusteluja käydä. Näköalattomuus on jo johtanut siihen, että värmeistä, härpäkkeistä ja ylipäätänsä tuotemaailmasta on tullut itseisarvo. Suomen tulevaisuuteen liittyvät asiat jäävät välineistä puhumisen tasolle.

Näköalattomuus ilmenee myös siten, että kotitalouksien kuluttamista halutaan lisätä lisäämisen vuoksi. Kansalaisille pyritään myymään kaikenlaista pelkästään siksi, että kun kauppa käy, kasvaa talous. Tätä pidemmälle eivät ajatukset ulotu. Koodaajat eivät maailmasta lopu, mutta ajatukset siitä, millaista maailmaa koodilla pitäisi rakentaa, loistavat poissaolollaan.

Mitkä ovat niitä aikamme pieniä ja suuria ongelmia, joiden ratkaisemiseen pitäisi keskittyä, jotta hyvä voisi jatkua ja vahvistua? Mitä loppujen lopuksi tarvitaan enemmän ja mitä vähemmän hyvän elämän elämiseksi?

Avarretaan ajattelua itseen keskittymistä laajemmalle

Jokapäiväinen elämä on itsen ja itsen ulkopuolisen maailman välisessä jännitteessä olemista. Tämän jännitteen kiteytti juutalainen rabbi Hillel ajanlaskun alussa toteamalla, että ”jos et pidä itsestäsi huolta – kuka sen sitten tekee. Mutta jos pidät huolta vain itsestäsi – millainen silloin olet.”

Suomalaisessa elämänmenossa on nykyään haasteena itseen keskittyvän onnellisuuden tavoittelun korostuminen. Itseen keskittyminen irrottaa ihmistä häntä ympäröivästä todellisuudesta eikä elämän täyteyttä tavoiteta. Pahimmillaan seurauksena on yksinäisyyttä, joka kärjistyy kokemuksena oman olemassaolon tarkoituksen katoamisesta keskellä maailmankaikkeuden äärettömyyttä.

Itseen keskittyvä hyvän elämän tavoittelu on pohjimmiltaan hengissäsäilymiskamppailun kaltaista. Se on oman edun ajamista ja itsekästä kilpailua resursseista. Itseen keskittyminen ei kuitenkaan riitä tekemään elämästä elämisen arvoista. Ihminen haluaa liittää omaa elämää osaksi jotakin itseään suurempaa. Merkityksien syntyminen edellyttää oman elämän rikastavaa liittämistä itsen ulkopuoliseen todellisuuteen. Näin on mahdollista kokea elämän täyteyttä.

Mutta voisiko ihminen olla enemmän kuin ihminen kytkeytymällä merkitykselliseksi osaksi häntä ympäröivää maailmaa? Onnistuisiko hän näin toimimalla tavoittamaan elämälleen jotakin ehdottoman hyvää, joka lisäisi jokapäiväisen elämän mielekkyyttä itseen keskittymistä enemmän.

Mitä enemmän käpertää elämää sisäänpäin sen vähemmän löytää elämälle merkityssisältöjä. Tämä johtuu siitä, että merkitykset rakentuvat kytköksistä itsen ulkopuolella olevaan maailmaan.

Itsen ulkopuoliseen maailmaan omaa elämää rikastavasti liittämällä on mahdollista ylittää niitä ihmisenä olemisen rajoja, jotka palauttavat luottamusta hyvään huomiseen. Tällöin itsekäs onnellisuuden tavoittelu alkaa korvautumaan elämän merkitysnäköaloja avaavilla tavoilla olla ihminen rikastavana osana muuta todellisuutta.

Itseen keskittyvän elämänmuodon valtavirtaistuessa kaventuu yksilön, yhteisön ja yhteiskunnan mahdollisuudet. Sen sijaan itsen ulkopuoliseen maailmaan keskittyminen johtaa yksilöä, yhteisöjä ja yhteiskuntaa kohti uudistumista ja edistystä. Merkitykselliseksi koettu elämä on enemmän kuin onnellinen elämä. Merkityksellisyyden kokemukset rakentavat jokapäiväiseen elämään sellaista nojaa, jota onnellisuus ei pysty tuomaan tullessaan.

Oleellisinta on se, kuinka tästä eteenpäin

Kuinka hyvä voisi jatkua? Kuinka tulevaisuus saisi hymyilevät kasvot? Oleellisinta ei niinkään ole se, miten tähän on tultu vaan se, miten tästä hetkestä eteenpäin.

Aivan ilmeisesti tarvitaan radikaalia kuvittelukykyä, joka on poissaolevan nimeämistä, olemattoman ajattelemista. Tarvitaan myös tahtoa muuttaa ajatuksena olevat ideat käsin kosketeltavaksi todellisuudeksi. Kuviteltu olematon voidaan materialisoida olemassaolevaksi todellisuudeksi – jos on tahtoa. Näin tehdään tulevaisuutta.

Kansalaisen tasolla kyse on ratkaisijan roolin aktiivisesta ottamisesta, mikä antaa kokemuksen elämän mielekkyydestä. On hyviä syitä olla olemassa tänään ja tässä. Vipuvarsi ratkaisuihin puolestaan löytyy verkostoista. Yhdessä olemme vahvoja ja voimme rakentaa ylevää tulevaisuutta. Mutta se ei onnistu ilman näkemystä siitä, mitä ylevä tulevaisuus voisi käytännössä olla.

Elämää kannattelevaa voimaa muodostuu osallisuuden kokemisesta, omien vaikutusmahdollisuuksien käyttämisestä, itsen toteuttamisesta ja pidäkkeettömän tunnustuksen saamisesta omasta arvokkuudesta. Kaikenlaisten kilpailukykysopimusten yläpuolelle asettuu kysymys siitä, miten näitä asioita voitaisiin valtavirtaistaa yhteiskunnassamme.

Voisiko ylevä tulevaisuus olla sellaisten olosuhteiden luomista, joissa sinä ja minä saamme yhdessä kokemuksia siitä, että olemme arvokkaita ihmisiä? Kuulumme johonkin, emmekä ole irrallaan ja eristyksissä ympärillä olevasta. Heräämme uteliaina uuteen päivään rakentamaan siitä ylvästä kokemusta mahdollisimman monelle vaikutuspiiriimme kuuluvalle.