Dystooppiset tulevaisuusnäkymät aiheuttavat monenlaista huolta ja epävarmuutta. Päällä olevan kulkutaudin lisäksi ratkaisua odottaa huomattavasti vakavampi ongelmanippu, joka suorastaan haastaa nykyihmisen olemassaoloa. Elämän perusta horjuu kun ilmasto muuttuu ihmiselämälle epäsuotaisammaksi, luonnonvarat hupenevat kiivaaseen tahtiin ja luonnon monimuotoisuus kaventuu hälyttävästi.

Onneksi se miten asiat nyt ovat, ei määrittele sitä, miten ne voisivat olla. Tulevaisuuteen voidaan vaikuttaa. Ihminen voi vielä tehdä korjausliikkeen jos haluaa. Ratkaisut nykyajan suurimpiin ongelmiin ovat jo olemassa. Mutta jos ihmiskunta, yhteiskunnat ja kansalaiset jatkavat kuten tähän asti, päädymme juuri sellaiseen tulevaisuuteen, jota kohden olemme kulkemassa. Siksi tarvitaan paitsi sanoja, ennen kaikkea tekoja – sellaisia tekoja, jotka kääntävät yksilöä ja yhteiskuntaa kohti hyvää tulevaisuutta.

Kestävän elämän valtavirtaistamisen aika on tänään.

Taide on yksi keskeisimmistä välineistä siirtymässä, joka ihmiskunnalla, yhteiskunnilla ja yksittäisillä ihmisillä on edessä. Taiteen voima on siinä, että sen avulla ajatuksia pystytään siirtämään toisenlaiseen todellisuuteen. Musiikkia, näyttämötaidetta, kirjallisuutta, tanssia ja kuvataiteita hyödyntämällä voidaan ylittää tottumusten raja-aitoja. Samalla käsitykset siitä, mikä tekee elämästä täyteläistä ja elämisen arvoista, voivat muuttua.

Keitä olemme ja mitä elämä on?

Yksi keskeinen muutostarve liittyy siihen, millaisena näemme itsemme ja yhteiskuntamme maailmassa. Vallalla olevan maailmankuvan piirtämä kuva todellisuudesta on vaillinen, jopa harhainen. Se antaa ymmärtää, että minä olen tässä ja luonto on tuolla. Tai että tämä hetki on irti tulevaisuudesta.

Kestävää tulevaisuutta rakennettaessa on olennaista laajentaa todellisuuden tulkintaa siten, että ihminen mielletään osaksi luontoa eikä siitä erilliseksi olennoksi. Ja ymmärretään kuinka tänään tehdyt päätökset rakentavat sitä tulevaisuutta, joka huomenna kohdataan.

On opittava näkemään maailma kokonaisuutena, jossa eri osat tukevat toistensa olemassaoloa.

Kokonaisvaltaisempi todellisuuden tulkinnassa on kyse esimerkiksi siitä, että opin näkemään yhtä aikaa sen, kuinka tämä huone, jossa olen, on osa rakennusta. Ja tämä rakennus on kaupungissa. Kotikaupunkini sijaitsee Suomessa, joka on yksi Euroopan maa. Eurooppa puolestaan on yksi maanosa maapallolla ja maapallo yksi aurinkokuntamme planeetoista.

Inhimillistä ja ei-inhimillistä todellisuutta yhdistävää maailmankuvaa voidaan käsitteellistää sosio-ekologisen ymmärryksen, ekososiaalisen sivistyksen ja planetaarisen kansalaisuuden avulla. Silloin pystytään näkemään selkeämmin kuinka kaiken elämän perusta on kalliossa, maaperässä, ilmassa, vedessä ja auringonvalossa. Aivan konkreettisesti ilmaistuna: ilman niitä ei tänään syömääni perunaa voisi olla olemassa. Kallion ja perunan olemassaolon välilläkin on siis yhteys!

Luonto on minussa ja minä luonnossa.

Planetaarinen kansalaisuus on sitä, että jokainen suomalainen elää elämäänsä osana paikallista, alueellista ja globaalia todellisuutta, jossa ylitetään jatkuvasti ihmisen ja ei-ihmisen välinen raja. Tämän erottamattomuuden vuoksi kaikella, mitä teen tai jätän tekemättä, on väliä. Tämä pätee niin poliittiseen päätöksentekoon kuin yksittäisen ihmisen jokapäiväisiin valintoihinkin.

Olennaista on ottaa aktiivinen ratkaisijan rooli suhteessa siihen tulevaisuuteen, jonka huomenna yhdessä elämme todeksi. Jokainen arkinen valinta on kannanotto jonkinlaisen tulevaisuuden puolesta. Hyvien valintojen ryppäistä muodostuu puroja, joilla tehdään se, mitä viisaan ihmisen pitää tässä tilanteessa tehdä. Hyvän tulevaisuuden puolesta toimittaessa lisääntyvät kokemukset elämisen arvoisesta elämästä.