Uuden talousajattelun ytimessä on yksinkertainen, mutta radikaali ajattelutavan muutos. Siinä bruttokansantuote ymmärretään kuluna, joka tarvitaan kansalaisten hyvinvoinnin turvaamiseen. Politiikan ensisijaisena tavoitteena tulisi olla pitkän ja merkityksellisen elämän takaaminen kansalaisille mahdollisimman pienillä kuluilla kasvattamatta taloutta yhtään sen suuremmaksi kuin on välttämätöntä.
Nykyisessä talousajattelussa pyrimme kasvattamaan talouden volyymia – tuotteiden ja palvelujen määrää. Eikö kaiken inhimillisen toimeliaisuuden tavoitteena pitäisi olla pitkä, terve ja merkitykselliseksi koettu elämä mahdollisimman monelle kansalaiselle? Jos sen sijaan tavoittelemme ensisijaisesti talouden kasvattamista, eikö taloudestamme muodostu epätaloudellinen, sillä sen toimet eivät kohdistu siihen, mikä on hyvän elämän kannalta kaikkein olennaisinta? Jos tavoitteenamme on ensisijaisesti talouden kasvattaminen, olemme valmiita tekemään asioita, jotka eivät suoraan kohdistu pitkän, terveen ja merkitykselliseksi koetun elämän mahdollisuuksien parantumiseen.
Miksi bruttokansantuote pitäisi ymmärtää bruttokansankuluksi? Halusimme tai emme talous asettuu osaksi rajallista systeemiä, jonka kehittymisellä on reunaehdot. Käytössämme on yksi maapallo, jonka luonnonvarat ja päästöjensitomiskapasiteetti ovat rajalliset. Jokainen taloudessa liikkuva euro kytkeytyy luonnonvaroja kuluttavaan ja päästöjä tuottavaan systeemiseen kokonaisuuteen. Ihmisten hyvinvoinnin turvaamisen keinot asettuvat tämän systeemin sisällä tapahtuvaksi toiminnaksi. Rajallisten resurssien vallitessa on viisasta pyrkiä pienentämään sitä rahasummaa, joka tarvitaan, jotta kansalaisten hyvinvointi saadaan turvattua. Bruttokansantuotteen kululuonteisuutta osoittaa se, että se on yksi parhaimmista tilastollisista indikaattoreista hyvinvointia vastaan kääntyville asioille ja ilmiöille kuten liikenneruuhkille, ympäristön saastumiselle, kansalaisten kokemalle stressille, luonnon monimuotoisuuden köyhtymiselle ja elämän edellytykset turvaavien ekosysteemeiden ehtymiselle.
Mitä se hyvä elämä on, johon kaiken inhimillisen toimeliaisuuden – kuten talouden – tulisi tähdätä? Se on merkitykselliseksi koettua elämää, jolla on jokin arvokas tarkoitus. Se on lähipiiri ja yhteisö, jossa on mahdollista kokea olevansa hyväksytty ihminen sellaisena kuin on – ilman erityisiä suorituksia. Sitä on kokemus kuulumisesta itseä suurempaan elämän kokonaisuuteen esimerkiksi elinvoimaisen luonnon tuomien samaistumis- ja vertailumahdollisuuksien avulla.
Askelehdotuksia ajattelutavan saattamiseksi osaksi yhteiskuntaa:
(a) Jaettu arvonluonti osaksi kaikkien yritysten toimintaa. Yrityksen pääasiallisena tehtävä ei enää ole omistajien voittojen maksimointi vaan jaettu vauraus. Yrityksen tuote- ja palvelukehitys on yhteiskunnallisiin haasteisiin reagoimista. Samalla yrityksen työntekijä voi kokea olevansa muuttamassa maailmaa oman työnsä kautta, mikä lisää työhön sitoutumista ja sisäistä motivaatiota. Yrityksen tuotteet ja palvelut herättävät luottamusta meissä kansalaisissa, sillä niiden arvo tunnistetaan luottamusta herättävän tulevaisuuden rakentamisessa.
(b) Elinvoimaisten paikallistalouksien muodostaminen. Omavaraisuuden parantaminen on kytköksissä läpinäkyvyyden lisääntymiseen, mikä rakentaa luottamuksen kulttuuria: tuottaja ja kuluttaja tuntevat toisensa. Itsenäisesti toimivat omavaraiset paikallistaloudet ovat iskunsietokykyisiä globaaleissa vaihteluissa. Jos euro saadaan kiertämään omalla alueella muutamia kertoja sieltä poistumatta, on seurauksena talouden jäntevöitymistä.
(c) Globaalin siirtymähallinnan pelisääntöihin vaikuttaminen. Ihmiskunnalla on vastassa globaaleita viheliäisiä haasteita, jotka edellyttävät yhteisten pelisääntöjen luomista arvokkaan elämän edellytysten säilyttämiseksi. Yhteiskunnallisen muutoksen päämääränä tulisi kaikkialla olla
- inhimillisen toiminnan asettaminen luonnon kantokyvyn rajoihin tuhlailun sijasta
- köyhien ja rikkaiden välisen kuilun kaventaminen eriarvoisuutta lisäävien toimien sijasta, ja
- päätöksenteon tuominen lähemmäs kansalaisia suuryrityksillä olevan vallan lisäämisen sijasta.
Konkreettisemmin sanoitettuna huomion kohteina ovat ihmisten välinen epätasa-arvoisuus, kansanterveydelliset riskit, likaiset energiaratkaisut, tuhlailevat teolliset prosessit, elämän iloa tukahduttava ja latistava ilmapiiri, epätaloudellinen talous sekä kaikenlainen urautunut ja vaihtoehtoja näkemätön ajattelu.
Verkottuneessa maailmassa globaalit vaikutusmahdollisuudet ovat paremmat kuin koskaan aikaisemmin. Jopa yksittäisillä kansalaisilla on huomiota herättävän suuret mahdollisuudet. Jos patongissa on muoviteollisuuden raaka-ainetta suutuntumaa parantamassa, voi yksittäinen ihminen saada aikaan vyöryn, jonka ansiosta asia korjautuu. Tai jos virvoitusjuomayhtiön tuotteessa on tietokoneiden komponenttien suojaamisessa käytettävää palonestoainetta tuotteen kuultoa parantamassa, voi yksi ihminen tehdä aloitteen, joka muuttaa asian.
Kaiken inhimillisen toiminnan tavoitteena tulisi siis olla pitkä, terve ja onnelliseksi koettu elämä. Mitä pienemmillä kuluilla saamme taattua kansalaisille pitkän, terveen ja onnellisen elämän, sen parempi. Kulujen (=bruttokansantuote) pitäisi olla pieniä ennen muuta siksi, että tulevilla sukupolvilla olisi samat tai paremmat hyvän elämän edellytykset kuin meillä.