Maapallolla ollaan siirrytty uuteen geologiseen aikakauteen. Yli 10 000 vuotta kestäneelle holoseenin aikakaudelle oli tyypillistä, että luonnonvoimat määrittelivät planeettamme tulevaisuuden. Ihmisen aikaan – antroposeeniin – siirryttäessä ihmisestä on tullut voimallisin maapallon tulevaisuuteen vaikuttavista voimista. Tällaista tilannetta ei ole ollut koskaan aikaisemmin planeetallamme. Ihmisen vastuu korostuu ennen näkemättömällä tavalla.

Holoseenista antroposeeniin siirtyminen johtuu kolmesta asiasta. Ensinnäkin Homo Sapiens on laajalle levittäytynyt. Meitä on paljon. Toiseksi yhä useampi ihminen tavoittelee hyvinvointia elintasoa parantamalla. Elintason parantamisessa kuluu luonnonvaroja ja energiaa. Kolmanneksi elämä on yksilökeskeistynyt. Kollektiivissakin kulttuureissa lainaaminen, jakaminen ja hyödykkeiden yhteiskäyttö on vähentynyt kuluneiden vuosikymmenten aikana.

Väestön määrä, luonnonvara- ja energiaintensiiviset elämäntavat sekä elämän yksilökeskeistyminen muuttavat planeettaamme olosuhteita peruuttamattomilla tavoilla. Ne ovat yhteydessä  lajikatoon, ilmaston häkellyttävän nopean muuttumiseen ja luonnonvarojen hupenemiseen.

Kun tulevaisuus on ihmisten käsissä enemmän kuin koskaan aikaisemmin, tulee vallalla oleva sivistyskäsitys haastetuksi.

Yhä oleellisempaa on tunnistaa, minkä voidaan antaa tulla ja mennä, ja toisaalta mitä täytyy vaalia luovuttamattomasti.

Ihmisen ajan sivistyskäsitykselle on tunnistettavissa kaksi luovuttamatonta lähtökohtaa. Ensinnäkin ihmiselämä on kietoutunut ympäröivään luontoon kiistämättömillä tavoilla. Jokainen ihminen tarvitsee elääkseen hengityskelpoista ilmaa, juomakelpoista vettä ja elinvoimaa ylläpitävää ravintoa. Käytössämme on ilmaispalveluja, jotka luonto tarjoaa. Metsät puhdistavat meille ilmaa ja soraharjut vettä. Jos yhteistyö hyönteisten kanssa toimii, voi ihminen nauttia niiden toteuttamista pölytyksistä, jotka varmistavat ruokahuollon toimivuutta.

Toinen luovuttamaton arvo on ihmisoikeusperustainen. Ihmisen täyteen mittaan kohottautumisessa on kyse luovuttamattomasta ihmisarvosta, jonka ihminen saa pelkästään siksi, että on olemassa. Pidäkkeettömän tunnustuksen saaminen omasta arvokkuudesta saa mielen ylevöitymään. Silloin on riittävän vahva ponnistamaan kaikkeen siihen, mihin omista lähtökohdista käsin voi yltää. Tätä vahvuutta tarvitaan ihmisen aikaudella, sillä muutoin hyvän tulevaisuuden tekeminen jää puolitiehen.

Antroposeenin ajan sivistyskäsitys avartuu kolmitahoisesti ajalliseen, tilalliseen ja maailmankuvalliseen suuntaan. Ajallinen (temporaalinen) avartuminen toteutuu menneisyyden, nykyisyyden ja tulevaisuuden ulottuvuudessa. Ihminen elää menneisyyden ja tulevaisuuden risteyskohdassa, jonka nyt-hetki muodostaa. Eiliseen ei enää voi vaikuttaa, mutta historiasta voi oppia. Omaa henkilökohtaista suhtautumista elettyyn elämään on mahdollista muuttaa.

Huomista ei vielä ole, joten siihen voidaan vaikuttaa tässä ja nyt. Tulevaisuus ei muodostu pelkästään menneisyyden suoraviivaiseksi jatkumoksi, vaan tulevaisuutta määrittävät myös ne asiat, joita haluamme päättäväisesti lisätä tai vähentää. Tulevaisuuden tekemisessä on siis kyse arvokkaiden ja arvottomien asioiden erottelusta, ja erottelun jälkeen arvokkaiden asioiden puolesta toimimisesta. Sosiaalisesti konstruoidut arvot ovat yhteiskunnan eheyden kannalta oleellisia.

Tilallinen (spatiaalinen) avartuminen viittaa siihen, kuinka ihmisten elämä on nykyään maailmanlaajuisesti verkottunutta – halusimme niin tai ei. Globaali talous liittää yhteen pakistanilaisen matonkutojan ja suomalaisen sisustuskaupan. Kolmannes keskivertosuomalaisen tuottamista hiilidioksidipäästöistä vapautuu nykyään ulkomailla ja noin 40% suomalaisten syömästä ruoasta tuotetaan maamme rajojen ulkopuolella olevilla pelloilla. Vaikka elämä on luonteeltaan paikallista, on sillä sekä alueellisia että globaaleja vaikutuksia – halusimme tai emme.

Maailmankuvallinen avartuminen viittaa siihen, ketä, mitä huolenpidon piiriini kuuluu. Ajallisesta näkökulmasta tarkasteltuna kyse on siitä, kuinka kauas tulevaisuuteen vastuu teoistani ulottuu. Tilallisesta näkökulmasta tarkasteltuna kyse on siitä, kuinka laajalle alueelle huolenpidon piirini ulottuu. Ihmisen ja ei-ihmisen rajan ylittämisen jälkeen huolenpidon piiri kattaa kaiken elollisen ja elottoman. Tämä on oleellista siksi, että maapallomme muodostaa suljetun systeemin, jonka on tultava toimeen omillaan. Ainostaan auringon säteitä saamme systeemin ulkopuolelta.

Antroposeenin ajan sivistys on siis luonteeltaan planetaarista. Planetaarisesti sivistynyt ihminen rikastaa oman elämänsä merkityssisältöjä ottamalla aktiivisen roolin hyvän tulevaisuuden puolesta toimimisessa. Kyse on omasta ainutlaatuisuudesta tietoiseksi tulemisesta, ja sen jatkuvasta ylittämisestä ja käyttämisestä hyvyyden ja kauneuden houkuttelemiseksi esiin niistä ihmisistä, jotka elämänpiiriin kuuluvat. Tällä tavoin ratkaisijoiden joukkoa on mahdollista laajentaa ja vahvistaa.

Planetaarinen sivistys ilmenee ihmisen täyteen mittaan kohottautumiseen kannustamisena. Mitä enemmän saamme esiin toisissamme olevaa hyvyyttä ja kauneutta, sen varmemmin huomisesta on mahdollista tehdä hyvä.

Ihmisen aikakaudella ihminen ratkaisee sen, millaisen huomisen saamme.

Tässä tehtävässä jokaisella on rooli. Eikä näin kohentuva elämän kokemuksellinen mielekkyys ole keltään pois, sillä se perustuu aineettomiin mahdollisuuksiin, jotka ovat runsaat. Hyvän tulevaisuuden todeksitekeminen on elämänlaadun kohentamista. Se alkaa ottamalla puheeksi sen, mikä siirtää meitä kohti upeuksia. Ihmisyhteisöissä lisääntyy se, mistä puhutaan.