Teollistuneiden yhteiskuntien kansalaisten ehkä oleellisin maailmankuvallinen paradigmamuutos liittyy ihmiselämän ja muun elämän yhteenkietoutuneisuuden ymmärtämiseen ja uuden ymmärryksen mukaisten vastuullisten elämäntapojen omaksumiseen.
Ihmisen elämä on kiistattomilla tavoilla osa muuta elämää, mikä konkretisoituu esimerkiksi syömässämme ruuassa. Kun pidämme itseämme hengissä ruuan avulla liitämme samalla omaa elämäämme muuhun planeettamme elämään. Oman elämän mieltäminen luonnon osaksi saa aikaan vastuuta, sillä ihminen ottaa tyypillisesti vastuuta siitä, minkä osa hän kokee olevansa.
Nykyaikana jokaisen suomalaisen vaikutuspiiri on planeetan kokoinen, sillä esimerkiksi syömämme ruuan edellyttämistä maa-aloista 40 prosenttia sijaitsee ulkomailla. Jokapäiväiseen elämäämme liittyvästä vedestäkin lähes puolet kuluu nykyään maamme rajojen ulkopuolella ja hiilidioksidipäästöistämme me suomalaiset ulkoistamme yli kolmanneksen. Jos lähtee avaamaan vaikkapa sitä vaikutusten ketjua, joka yhden suklaapalan syömiseen liittyy, hämmästyy suuresti.
Planetaarinen vastuu on sukupolvien välistä vastuuta, johon sisältyy koko se elämänpiiri, johon oma elämä on yhteydessä välittömästi tai välillisesti. Valtionhallinnon ja poliittisen päätöksenteon päämääränä nykyisten planetaaristen kriisien aikakaudella on kokonaisvaltaisesti vastuullisten elämäntapojen sujuvoittaminen niin, että kestävä elämä on helpoin ja sujuvin vaihtoehto. Planetaarisia kriisejä ovat ilmastonmuutos, maapallon ensimmäinen ihmisen aiheuttama lajikatoaalto sekä luonnonvarojen nopea hupeneminen.
Kestävän elämän valtavirtaistaminen edellyttää, että se on kohtuuhintaista. Käytännön ratkaisuna voi olla vero-ohjaus siten, että kestäviin elämäntapoihin kohdistuva verorasitus on pienempi kuin ekologisesti ja sosiaalisesti kestämättömiin elämäntapoihin kohdistuva rasitus. Esimerkiksi arvonlisäveron pienentäminen kasvisruualta on yksi mahdollinen ratkaisu ja työsuhdepolkupyörän saannin sujuvoittaminen toinen.
Kansalainen ei motivoidu muuttamaan tottumuksiaan, mikäli uusi käyttäytymistapa tuntuu tinkimiseltä ja luopumiselta. Siksi on oleellista tehdä näkyväksi niitä yhteishyötyjä, joita kestävämmillä elämäntavoilla saavutetaan. Yhteishyödyissä on kyse siitä, että esimerkiksi lihasvoimaista liikkumista tukeva kaupunkisuunnittelu on yhteydessä kansalaisen kokeman hyvinvoinnin parantumiseen, sairaspoissaolojen vähentymiseen ja ilmastonmuutoksen torjuntaan.