Muutama gramma koronavirusta planeettamme pinnalla siirsi kansalaiset ja yhteiskunnat uuteen asentoon. Tottumusten latu-urat vaihtuivat epävarmaan puuterilumeen. Tässä tilanteessa tarvitsemme päättäväistä katsetta tulevaisuuteen.

Lähihistoriassa olemme menneet lävitse vaativampiakin vaiheita kuin nykyinen kulkutauti. Maailmansotien tiimellyksessä usko ihmisen hyvyyteen joutui kovalle koetukselle. Syntyi tarve luoda pelisäännöt ihmisten väliselle yhteiselolle.

Ihmiskunnan pelisäännöt kiteytyivät vuonna 1948 ideaan jokaisen ihmisen arvokkuudesta pelkästään ihmiseksi syntymisen perusteella. Suoritteita ei ihmisarvon ansaitsemiseksi tarvita.

Ihmisoikeuksien yleismaailmallisen julistuksen allekirjoitti 196 maailman maata. Saimme aikaan jotain sellaista, mikä ei ehkä olisi ollut mahdollista ilman sota-aikojen koettelemuksia. Paha kääntyi hyväksi.

Nyt on hyvinvoinnin uudelleenmuotoilun aika. Kuvittelukykyä ja sen avulla tavoitettuja uusia ajatuksia tarvitaan, etteivät kansalaiset ja yhteiskunnan instituutiot taannu vanhojen polkujen kulkemiseen.

Varmaa on, että ellemme muuta suuntaa, päädymme juuri sinne, minne olemme kulkemassa.

Palaaminen vanhoille latu-urille ei ole viisasta, sillä ilmastonmuutos, luonnonvarojen hupeneminen ja lajikato kaventavat ihmisen elämän mahdollisuuksia.

Uutuusteoksemme Rakkautta ja valoa – tie hyvään tulevaisuuteen haastaa vallalla olevat käsitykset hyvinvoinnista ja inhimillisen elämän päämääristä. Teoksessa etsitään polkuja kohti elämän kukoistusta ja olemassaolon rikkautta avartamalla ahtaisiin lokeroihin puristettua ajattelua.

Ihmisen aikakaudella tulevaisuus on ihmisestä riippuvaista enemmän kuin koskaan aikaisemmin. Siksi tarvitaan avaralle ulottuvaa rakkautta. Hyvää tulevaisuutta ei ole ilman rakkautta.

Rakkaus on kuin vesi. Ilman sitä ei elämän edellytyksiä ole.

Hyvä tulevaisuus on sellainen, jossa sinä ja minä tunnistamme entistä parempia syitä elämällemme ja tavoitamme yhdessä elämää kannattelevan perustan.

Hyvinvoinnin huipentuma on sitä, että elämälle on mahdollista kirjoittaa ylväs juoni. Se juoni antaa olemassaololle itseä suurempia tarkoituksia niin, että tulevaisuus hymyilee. Ja hymyilevä tulevaisuus saa elämän kukoistamaan.

Toivomuksenamme on, että tämä teos lisää innostusta, inspiraatiota ja näkemystä kuvitella hyviä tulevaisuuksia niin, että uusi ja kaunis alkaa muuttumaan rakkaudeksi ja valoksi, mikä viitoittaa tietä kohti hyvää ja elämisen arvoista huomista.

6.5.2021 klo 14 on teoksemme julkaisuwebinaari, joka on kaikille avoin.

Salonen, A., Kurenlahti, M. & Jaaksi, A. (2021). Rakkautta ja valoa – tie hyvään tulevaisuuteen. Jyväskylä: Docendo